Tekstin koko A- A+
KirjastoVirma

Varhaisia kertomuksia: "Matkalla" ja "Meidän patruuni"

Pakkalan ensimmäiset tekstit ilmestyivät 1880-luvun puolivälissä oululaisessa sanomalehti Kaiussa. Esimerkiksi kertomukset "Matkalla" ja "Meidän patruuni" olivat lehden jyrkän suomenmielistä kielipolitiikkaa tukevia poliittisia satiireja. Ne löytyvät Maija-Liisa Bäckströmin 1986 toimittamasta kokoelmasta Pakkalan "kadonneita" tekstejä (Väliaita ja muita kadonneita tarinoita).


Matkalla

"Matkalla" (1885) on kansanomainen "hyvä juttu", muunnos kansanhuumorin isäntä ja renki -kaskuista. Sen vastakkainasettelu on vielä melko jyrkkää ja osoittelevaa, mutta kertomus antaa jo viitteitä Pakkalan myöhempien novellien kiinteästä rakenteesta. Pakkalan novellit erosivat ajan suomalaiselle novellistiikalle ominaisista löyhäjuonisista, tunnelmoivista tuokiokuvista, joita kutsuttiin muun muassa lastuiksi, jutuiksi ja jaarituksiksi. Pakkala oli Maria Jotunin ohella ensimmäisiä, jotka tavoittelivat novelleissaan vanhemman eurooppalaisen novellin ajallis-paikallista keskitystä.

"Matkalla" kertoo tyhmänylpeästä sotakomisarjuksesta ja viisaasta ajurista, jotka kesken verkkaisen rekiretken vaihtavat herran vaatimuksesta paikkoja. Humalainen herra aikoo osoittaa urotyöllään paremmuutensa, mutta lumisella erämaataipaleella tapahtuukin karnevalistinen kruununriisto. Ajuri pääsee lämpimän kuomun alle sotakomisarjuksen rouvan viereen nukkumaan ja herra värjöttelee vapaaehtoisesti kuskinpukilla. Kopea rouvakin saa osansa pilkasta. Hänen on jaettava istumapaikka kansanmiehen kanssa, jolle ei vähän aikaisemmin suvainnut edes puhua kuin miehensä välityksellä: "Sano hänelle, että hänen pitää ajaa nopeammin, muuton sinä panet pöytäkirjaan. Sano, että sinä olet kruunun virkamies ja että siitä on suuri sakko kun ei vaan tottele kruunun virkamiestä." Herran mielivaltaisesti ohjaamana hevonen vain hidastaa vauhtiaan. Kun sotakomisarjus ajaa taitamattomuuttaan reen kumoon, on ajurin palattava vanhalle paikalleen. Mutta ennen kuin horjahtanut säädynmukainen järjestys saadaan lopullisesti palautetuksi, sotakomisarjuksen on vielä riideltävä etuoikeudestaan huoneeseen kestikievarissa. Lopulta ilmenee, että hän sanaili oven läpi oman veljensä kanssa. Satiirin kärki kohdistuu – Kaiun linjaa seuraten – ruotsinkielisen virka- ja rahaylimystön valta-asemaan.

[Kuva: Vaara etelästä katsottuna vuonna 1924]

Vaara etelästä katsottuna vuonna 1924. Valokuva Jaakko Roininen. Pohjois-Pohjanmaan museon kokoelmat.


Meidän patruuni

Pakkalan myöhemmän tuotannon psykologista realismia enteilee kertomus "Meidän patruuni" (1886). Se seuraa yksityiskohtaisesti oululaisen vanhapoikakauppiaan 50-vuotispäivää. Päivän pilaa sanomalehti Kaiun julkaisema niiden vanhempien vetoomus, jotka haluavat kaupunkiin ruotsinkielisen kansakoulun. Patruuni on tehnyt itsensä naurunalaiseksi laittamalla nimensä listaan, vaikka hänellä ei ole lapsia. Novellin syvä psykologinen tragiikka piilee juuri patruunin tahattomassa virheessä, joka tuo pintaan toteutumattomat toiveet rakkaudesta, omasta perheestä ja "lopullisesta" sosiaalisesta noususta säätyläisavioliiton kautta. Patruunin päivän mittaan tapaamien kaupunkilaisten pilkka nostaa hänen tajuntaansa nöyryyttäviä muistoja kymmenien vuosien takaa, vaikka hän parhaansa mukaan yrittää torjua niitä. Yhdenpäivän novelli syvenee patruunin taustaa ja persoonallisuutta luotaavaksi psykologiseksi muotokuvaksi, joka on samanaikaisesti kriittinen ja ymmärtävä. Lukijalle paljastuu, että patruuni on hankkinut omaisuutensa keinottelemalla ja että hänellä on köyhäläistaustaansa häpeävän nousukkaan huono itsetunto.

Henkisesti jämähtäneen patruunin vastavoima on maailmaa Amerikkaa myöten kolunnut leipuri Nikkilä, joka uskoo edistykseen ja toimintaan yhteiseksi hyväksi. Hän pyytää patruunilta lahjoitusta suomalaisen tyttökoulun arpajaisiin. Seurauksena on väittely, jossa Nikkilä toimii 1880-luvun maltillisen, sivistyksen voimaan luottavan työväenaatteen sekä nuorsuomalaisen radikalismin äänitorvena. Sanomalehti Kaiussa julkaistusta varhaisesta novellista löytyy siis sekä psykologista erittelyä että vahvaa poliittista ja paikallista ajankohtaisuutta. Oulun työväenyhdistys perustettiinkin samana vuonna kun "Meidän patruuni" ilmestyi. Nikkilä julistaa:

Toimeen se härkäkin tulee, kun vain saa heinätukon päiväkseen. Mutta ihminen on luotu edistymään ja niin ihmiskunta, eikä noin vain härän lailla elämään. Nuo vähät koulut ja nekin vieraskieliset, ovat pitäneet sivistyksen pienen kansanosan yksinomaisena omaisuutena. Siitä on syntynyt sivistynyt sääty, joka on eronnut kansasta, sivistymättömästä säädystä. Edellinen nautti mukavuuksia ja jälkimmäinen ähki ja puhki työssä. Ja niinpäin on asiat enimmäkseen nytkin. Vaan annetaan sivistyksen vapaasti levitä, laitetaan että jokaisella on tilaisuus sitä hankkia halunsa ja toimensa mukan. Silloin ei ole erityistä sivistynyttä säätyä, säätyrajojen rajoitus häviää. Ja silloin ei ole herroja, vaan työmiehiä. Silloin myös pidetään työtä kunniassa, eikä halveksita.

Nikkilä on tulkittu Pakkalan äänitorveksi. Pessimistisissä teoksissa Vaaralla ja Elsa tämä Pakkalan toinen minä kokee muodonmuutoksen. Vaaralaisromaanien rampa ja katkeroitunut työmies Nikkilä ei ole enää aatteen ja toiminnan mies, vaan olemassaolon mielekkyyttä kyselevä älykäs, mutta voimaton sivullinen. 

Lähteet:

Bäckström, Maija-Liisa 1986: "Lukijalle". Teoksessa Teuvo Pakkala: Väliaita ja muita kadonneita kertomuksia. Toim. Maija-Liisa Bäckström. Oulu: Pohjoinen, 5-8.

Keski-Orvola, Riitta 1982: Teuvo Pakkalan nuoruudentuotanto. Pro gradu -tutkielma. Oulun ja sen lähiympäristön sanataide -tutkimusprojekti. Monistesarja N:o 9. Oulu.

Lappalainen, Päivi 1999: "Epäkohdat esiin! – Realistit maailmaa parantamassa." Teoksessa Lea Rojola (toim.): Suomen kirjallisuushistoria 2. Järkiuskosta vaistojen kapinaan. Helsinki: SKS, 8-42.

Rojola, Lea 1999: "Kirjallisten virtausten kirjo". Teoksessa Lea Rojola (toim.): Suomen kirjallisuushistoria 2. Järkiuskosta vaistojen kapinaan. Helsinki: SKS, 184-189.

Tarkka, Pekka 1970: "Pakkala ja Jotuni". Teoksessa Pekka Tarkka (toim.): Suomen kirjallisuus VIII. Kirjallisuuden lajeja. Helsinki: SKS ja Otava, 110-117

Tarkka, Pekka 1971: "Tulkinta" [Teuvo Pakkalan novellista "Poikatyttö"]. Teoksessa Mirjam Polkunen ja Pekka Tarkka (toim.): Novelli ja tulkinta. Helsinki: Weilin & Göös, 142-148.

Tutustu myös näihin