Tekstin koko A- A+

Ylioppilaskunnan nuoret radikaalit

1960-luvun lopulla Oulun yliopiston ylioppilaskunta politisoitui ja radikalisoitui, ja puoluepoliittiset listat ilmestyivät ensi kertaa sen vaaleihin. Ylioppilaskunta vaikutti myös kaupungin kulttuuri- ja yöelämässä.

Keskustan opiskelijaliitto (KOL), Oulun opiskelevat oikeistonuoret (OOON myöhemmin OPO), Oulun Akateeminen Sosialistiseura (OASS), Oulun opiskelevien sosialidemokraattien yhdistys (OOSY), Oulun sosialistiset opiskelijat (OSO), tulisen taistolainen Oulun marxilaiset opiskelijat (OuMO)...

Nämä lyhenteet tulivat 1970-luvulla perin tutuiksi ylioppilaskunnan touhuja ja ylioppilaslehteä seuraaville opiskelijoille. Paikoista yliopiston hallinnossa, ainejärjestöissä ja muissa elimissä taisteltiin 1970-luvulla verissä päin. Asiat jäivät usein toissijaisiksi, tärkeintä olivat asemat ja voimasuhteet.

Kulttuuria ja opiskelijaelämää

Ylioppilaskunta kantoi kortensa myös kaupungin kulttuuritarjontaan perustamalla muun muassa kamera- ja kirjallisuuskerhoja, ja vuonna 1963 piti ensi-iltansa Oulun ylioppilasteatteri. Nuoret radikaalit tilasivat esityksiä myös muualta, jotta kaupungin uinuvaksi koettuun kulttuuriin olisi saatu säpinää.

Ja mitäpä olisi opiskelijaelämä ilman opiskelijaravintoloita. Oulussa niitä olivat 1960- ja 1970-luvuilla teekkarien Rattori sekä Reidar ja Monttu Välkkylän ylioppilaskylässä, Pohjankaleva Domus Botnican asuntolassa sekä monet kasvonkohotukset kokenut Rauhalan ylioppilastalo. Suosittuja olivat myös kulttuuriravintolat Tervahovi, Haarikka ja Botnia-pub

Ylioppilaslehti

Oulun ylioppilaslehti alkoi ilmestymisensä tammikuussa 1961, ja vuosikymmenen mittaan yhteiskunnalliset ja poliittiset aiheet tulivat erityisen näkyviksi lehden aineistossa. Kirjoittajina oli kulttuurikritiikkiin pystyvää nuorta älymystöä, muun muassa Erno Paasilinna, Jukka Kajava, Peter von Bagh ja Kari Karemo.

[Kuva: Oulun ylioppilaslehti]
Oulun ylioppilaslehti 14.2.1964.

Oulun ylioppilaslehden sisältö oli varsin kulttuuripainotteinen siihen nähden, että humanistit tulivat osastona mukaan yliopistoon vasta 1960-luvun puolivälissä. Paljon tilaa veivät kinastelut tulevan kampuksen paikasta, samoin opiskelija-asuntojen rakentamisen vauhdittaminen ja varojen kerääminen Uuno ja Vieno Välkky -kampanjoin – "Uuno pois veneen alta". Sivuilla oli myös runsaasti kirja-, teatteri- ja elokuva-arvosteluja sekä selostuksia kulttuuritapahtumista.

Oulussa on tavattu säännöllisin välein kiistellä siitä, onko kaupungissa kulttuuria. Oulun ylioppilaslehdessäkin oli ensimmäisestä numerosta alkaen pohdintoja Oulusta ja oululaisuudesta. Kirjoitusten taustalla näyttäytyy selvä tunne siitä, että oltiin lähdössä jollekin uudelle tielle – kaupunki oli modernisoitumassa, kasvamassa ja muuttumassa monin tavoin.

Irti tervasta!

Nuoren polven oululaisälymystölle tervaporvarius kantoi konservatiivisuuden, nurkkakuntaisuuden ja vanhoihin ajatustottumuksiin juuttumisen leimaa, josta olisi vapauduttava.

Peter von Bagh määritteli Helsingin Ylioppilaslehdessä oululaisen kulttuurielämän paikalleen tarttuneeksi otsikolla "Oulu – käsipohjaa tervassa", Lauri Kokkonen kirjoitti Pohjoisessa "Tervahysteriasta" ja eräässä mielenilmauksessa poltettiin protestiksi tervanukke. Kun Oulun ylioppilaslehden Pentti Tuovinen toivotteli pääkirjoituksessaan tervetulleeksi Ouluun, terva oli noussut jo aivoihin:

    Oulu on grynderien, porvarien, kulttuuriharrastajien ja museomiesten kaupunki. Oulu on niin elävä kaupunki, että kuolleetkin elävät. Täällä elää 1800-luku vielä 1900-luvulla, eikä 1900-luvusta ole vielä tietoa.
    Oulu on ollut kulttuurikaupunki. Oulusta on paennut suunnaton joukko suuria miehiä. Heille ripustetaan muistotauluja, eikä kukaan ole kysynyt heiltä itseltään lupaa siihen. Kun oululaiset osoittavat suosiotaan, tuntuu kuin kuulisi ruumisrattaitten ratinan. Oulussa voi elää vain kuolleena. - -
    Oulussa ei voi kävellä avojaloin, ei avopäin eikä avomielin. Oulussa saa istua vain kopissaan ja vaieta. Oulussa ei myydä enää tervaa, mutta Oulu on todellinen tervaporvarien kaupunki. Terva on täällä aivoissa.

 

Lähteet:

Bagh, Peter von 1964: Käsipohjaa tervassa. Helsingin ylioppilaslehti 9.5.1964.

Kokkonen, Lauri 1964: Tervahysteria. Pohjoinen 3/1964.

Leppihalme, Ilmari 2005: Tähtivauva, terva ja teknopolis — mitä muuta? Näkökulmia Oulua ympäröivään alue- ja identiteettipuheeseen. Teoksessa Veijo Pulkkinen (toim.): Lukulampun valo. Professori Liisi Huhtalan juhlakirja (2005). Oulun yliopisto: Taideaineiden ja antropologian laitos, 1571.

Nyyssönen, Pasi 1998: Filmihulluja ja kulttuuripoliitikkoja. Teoksessa Työnämme ja ilonamme. Pohjoissuomalaista kulttuurintutkimusta. Toim. Katri Mäkinen ja Matti Savolainen. Oulun yliopiston Taideaineiden ja antropologian laitoksen julkaisuja A. Kirjallisuus 7, 42—62. Oulu: Oulun yliopisto.

Rauhala. Porvariskodista ylioppilastaloksi. 1985. Toim. Tuure Holopainen. Oulu: Oulun yliopiston ylioppilaskunta.

Roininen, Aimo 2005: Huutavan ääni tervassa. Teoksessa Lukulampun valo. Liisi Huhtalan juhlakirja. Toim. Veijo Pulkkinen. Oulu: Oulun yliopiston Taideaineiden ja antropologian laitos, 73—86.

Salo, Matti ja Lackman, Matti 1998: Oulun yliopiston historia 19581993. Oulu: Oulun yliopisto.

Suistola, Jouni 1987: Kuilun partaalta korkeakoulukeskukseksi — sodanjälkeinen Oulu. Teoksessa Valkean kaupungin vaiheet. Oulun historiaa. Toim. Kyösti Julku. Studia historica septentrionaria 13. Rovaniemi: Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, 179—195.

Tuovinen, Pentti 1964: Tervetuloa Ouluun! Oulun ylioppilaslehti 14.2.1964.