Tekstin koko A- A+
Nuottikirjasto
Naxos

1950-luku merkittävä jazzkausi Oulussa

Oltiin hiljalleen siirtymässä 1950-luvulle, levyjä alkoi saada paremmin, samoin sovituksia isommille kokoonpanoille ja näilläkin seuduin alkoi vierailla jazzia soittavia orkestereita. Pentti Kolehmainen muistelee, että ensimmäinen vakituinen yhtye, johon hän kuului, tavoitteli jo soitossaan jazzillisia ilmaisuja eli improvisointia vuonna 1948. Yhtye oli nimeltään Merry Boys ja sen vetäjänä toimi trumpetisti Pekka Heinvirta. Sitäkin aiemmin oululainen hanuristi Eino Launonen veti erisuuruisia kokoonpanoja, joiden soittajistoa jazzin syke elähdytti.

Jos näin jälkeenpäin ajatellaan 50-lukua ja mitä se nimenomaan merkitsi tämän musiikin kehitykselle, voidaan varmuudella todeta, että tuo vuosikymmen oli kaikkein merkittävin tähänastista jazzin kehitystä ajatellen. Tämän päivän mittapuilla ajatellen orkestereiden kokoonpanot olivat suuria, 5-13-miehisiä ja vielä varsinaiset big bandit erikseen.


Viihdettä tanssijoille, jazzia omaksi virkistykseksi

Oululaisista isoista kokoonpanoista kannattaa mainita 8-miehinen Alarm, joka soitti tarkkaan sovitettua "salonkijazzia"; tosin ilman erikoisen kunnianhimoisia improvisointitavoitteita, sekä huomattavasti lähemmäksi jazzia päässyt 9-miehinen Rytmi-pojat, jonka riveihin kuului mm. legendaarinen persoona, saksofonisti ja klarinetisti Juhani Viitala.

Tuon vuosikymmenen orkestereiden tapana oli ensimmäisen tunnin aikana soittaa omaa mielimusiikkiaan, joka käsitti aikakauden muodissa olleita jazzstandardeja. Ja ei se jatsahtava meininki aina ensimmäiseen tuntiin supistunut. Alaan vihkiytynyt bändi lykkäsi omaa mielimusiikkiaan aina sopivassa saumassa pitkin iltaa. Ei siis ihme, että sen ajan tanssiva väki sai herätteitä näistä tilaisuuksista. Silloin opitut sävelmät ovat tämän päivän nostalgiaa.


Väärin soitettu!

Jazzmusiikki ei toki Oulun alueellakaan saanut aina varauksetonta suosiota, vaikka taiteilijat pistivät sielunsa likoon. Kun bändi soitti sävelmän normaalin A-A-B-A -kaavan mukaisesti ja jossakin vaiheessa vaikkapa fonisti aloitti hurjan improvisoidun soolonsa, saattoi yleisö salin puolelta mylviä, että "nehän soittaa päin helevettiä" eli "väärin soitettu".