Tekstin koko A- A+
Nuottikirjasto
Naxos

Ilmari Mäenpää

Ilmari Mäenpää (s. 1971) opiskeli Oulun konservatoriossa v. 1993-96 musiikin teoriaa, sävellystä sekä pianoa ja saksofonia. Hän jatkoi opintojaan Helsingin yliopistossa pääaineenaan musiikkitiede. Mäenpää on säveltänyt laulumusiikkia ja kamarimusiikkia eri kokoonpanoille.
Elokuussa 2005 kantaesitettiin Oulun kaupungin 400-vuotisjuhlilla orkesteriteos Aikamatka Ouluun. Muita Mäenpään sävellyksiä ovat mm. laulusarja Vihreä virta sekä harmonikkateos Jäänalaisia heijastuksia ja jousikvartetto I (2007), Unohtunut sellolle ja pianolle (2008), laulusarja Kukat (2007-2008) orkesteriteos Helium (2009) sekä näyttämöteos Dies Irae (1996-2009).

2010-luvulla Mäenpäältä on esitetty mm. seuraavat uudet teokset: Jousikvartetto nro 3 (2012), jousikvartetto nro 4 (2013), orksteriteos Krypton sekä Neljä orkesteriliediä (2010). 

Luovassa työssään Mäenpää mielellään yhdistää musiikkia, värejä, rytmiä ja liikettä. Hän kokee musiikin synesteettisesti, visuaalisena elämyksenä. Esimerkiksi pianoteos Lätäkkö (2006) sai inspiraation puutarhaan avautuneesta näkymästä ja äänistä.

Mäenpään kotisivulla on soivia näytteitä hänen sävellyksistään. Hänen sävellyksiään on E-concerthousen sähköisessä nuottikirjastossa, jota hän on ollut itse kehittämässä.

Lähteet:

Ilmari Mäenpään kotisivu www.ilmarimaenpaa.com
Mirja Heikkilä: Soivien värien maailma. Kaltio 6/2007, s. 11-13.