Tekstin koko A- A+
Nuottikirjasto
Naxos

Mitä tarkoitti pop ja rock

Uutta rytmimusiikkia kutsuttiin popmusiikiksi aina 1960-luvun lopulle asti. Pop oli uutta luovaa, rajoja rikkovaa ja nopeasti kehittyvää. Montereyn kuuluisa festivaali vuonna 1967 oli nimenomaan popfestivaali. Jimi Hendrix oli poptähti. Termi "rock" liittyi tässä vaiheessa vain 1950-luvun rock and rolliin, Little Richardin ja Chuck Berryn kaltaisiin artisteihin.

Popmusiikkiin liittyi tietysti myös pintailmiöitä ja muotijuttuja. Television popohjelma Tanssihetki esitteli nuorten uusia tanssi-, vaate- ja kampausvillityksiä. Samaa linjaa noudattivat aikakauslehdet Ajan sävel ja Suosikki, joissa itse musiikki oli jäädä faniuden ja muodin jalkoihin. Liike-elämä ymmärsi popin voiman myydä erilaisia tuotteita nuorille. Pop ja bisnes "koplattiin yhteen".

Musiikkiterminä pop alkoi pinnallistua. 1960-luvun lopulta ruvettiin puhumaan rockista tai rock 'n' rollista, kun tarkoitettiin kapinallista, tinkimätöntä, rajua ja kokeilevaa rytmimusiikkia. Pop alkoi vastaavasti tarkoittaa kaupallista ja laskelmoitua hittimusiikkia, jota isot levy-yhtiöt "tehtailivat" puhtaasti rahantekotarkoituksessa. Suomessa tyylien vedenjakaja olivat rockfestivaalit. Ruisrockin jälkeen rock ja pop ja toisaalta pop ja iskelmä etääntyivät toisistaan. Johnny, Danny, Markku Aro ja muut kotimaiset popparit liukuivat vähitellen rockin ulkopuolelle.


Soiko popmusiikki radiossa?

Kahdeksan kärjessä oli 1960-luvulla radion ainoa listaohjelma. Se ei perustunut myyntitilastoihin, vaan ohjelmaan kutsutut "tavallisten nuorten" raadit arvioivat levyjä. Yksi raati kokoontui säännöllisesti Helsingissä ja toinen eri "maaseutukaupungeissa", joissa oli Yleisradion studio.  

[Kuva: Kutsu]

Hannu Karjalainen sai oheisen kutsun käteensä Oulussa kadulla. Ensimmäinen käynti radion studiossa - "olihan se jännää! [...] studio sijaitsi tuolloin Kauppurienkatu 23:ssa, ns. Maamiesseuran talon 4. kerroksessa." 

Nauhoituksessa kuunneltiin otteita uusista biisitulokkaista sekä edellisen kerran suosikeista. Näistä äänestettiin uusi Kahdeksan kärjessä -lista. "1960-luvun lopulla popmusiikkiohjelmat olivat vielä harvinaisia, joten niitä 'laittauduttiin kuuntelemaan'. Radiosta kuului vain kaksi Yleisradion suomenkielistä kanavaa, yleisohjelma ja rinnakkaisohjelma. Popmusiikkia saattoi kuulla "kevyemmästä" rinnakkaisohjelmasta yhteensä vain tunnin tai pari koko viikon aikana", muistelee Karjalainen.

Hieman rinnakkaisradion taajuudesta asemanuppia oikealle kiertämällä sai kuuluviin Ruotsin radion P3-kanavan, joka vuodesta 1967 profiloitui popmusiikkiin. Sen tarjonta oli runsasta, mutta Oulun korkeudella signaali oli melko häiriöinen. Vielä jännittävämpi oli keskiaalloilla englanniksi lähettänyt Radio Luxembourg, jonka hittipitoisessa lähetysvirrassa oli ihmeellisiä välipaloja - mainoksia radiossa!

Lähteet:

Jee jee jee : suomirockin historia.
Jukka Laari: Popmodernisaatiosta. Teoksessa Hyvää pahaa rock 'n' roll.
Ruisrock : ensimmäiset 25 vuotta.
Ruotsin radio: http://sv.wikipedia.org/wiki/Sveriges_Radio
Kirjeenvaihto: Hannu Karjalainen, 21.8.2004.