Tekstin koko A- A+
Nuottikirjasto
Naxos

Tuotanto

Trilogia tuotannon keskiössä

Kari Kuosmanen ilmoittaa sävellystuotantonsa tärkeimmiksi teoksiksi toisen ja kolmannen pianosonaattinsa sekä laulusarjan Silkkihiukset. Trilogiaksi ne sitoo "se tavallinen tarina", rakkaus, joka katkeaa alkuunsa.

Pianosonaatti nro 2, op7, b-molli on rakenteeltaan perinteisesti kolmiosainen ja tempokaavaltaan nopea - hidas - nopea. Sonaattia laatiessaan Kuosmanen ensimmäistä kertaa käytti tietoisesti tyylipastisseja affekteja muodostaakseen. Ensimmäinen osa alkaa Chopinin tyyliin ja aika virtuoosisesti, mutta viljelee myöhemmin myös Satien äänenpainoja. Näiden teemoja hän ei kuitenkaan lainaile. Ensimmäisen osan pääteema vain muistuttaa Chopinin b-molli-scherzon teemaa a-b-des-f, sillä Kuosmasen teema kulkee a-b-des-ges. Sonaatin hidas osa käy Mozartin jalanjäljissä. Kolmas osa taas edustaa "brutaalia Kuosmasta", joskin siellä esiintyy myös tyylilainaus Beethovenilta ja tango.

Sonaatin yhteys trilogiaan piilee Kuosmasen mukaan affektitasolla itse musiikissa, sen kiihkeydessä. Teos on omistettu pianisti Liisa Rousti-Inkalalle.


Lauluja rakkaudesta ja hylätyksi tulemisesta

Silkkihiukset-laulusarja op18 (1983) pohjautuu säveltäjän itsensä laatimaan yhdistelmään kiinalaisia runoja. Nämä Pertti Niemisen suomentamat tekstit olivat vain 4-rivisiä ja siten liian lyhyitä lauluiksi yksikseen. Kuosmanen on tekstien suhteen "nirso". Runojen yhdistely oli sikäli vaikeaa, että Kuosmanen ehti jo kertaalleen hyljätä hankkeen. Marjukka Lahes (nyk. Alikoski, viulisti Oulun kaupunginorkesterissa, kirj. huom.) sattui kuitenkin ehdottamaan hänelle juuri näitä samaisia runoja laulujen teksteiksi. Kiinnostus runoihin heräsi uudelleen ja lopulta käsikirjoitus valmistui.

Laulusarjan kolmesta laulusta ensimmäinen, Prologi, kertoo nuoren naisen heräävästä rakkaudesta. Tunnelma on arka ja haaveellinen ja sitä heijastelevat symboliset luonnonkuvaukset. Toisen osan nimi, Intermezzo (suom. välisoitto), on kaukaa katsottuna kyyninen viittaus. Osan tekstit ovat väkeviä, eroottisia rakkausrunoja ja musiikki on pitkä, voimallinen crescendo, joka päättyy kulminaatioon koko osan lopussa. Hakiessaan sille suurinta mahdollista kontrastia Kuosmanen päätti, että kolmannen osan, Epilogin, ensimmäiset sanat "Kuulin, että rakkaani on löytänyt toisen" vain lausutaan ilman musiikkia. Kolmannen osan muukin teksti käsittelee hylätyksi tulemista.

Säveltäjälleen tyypillisesti laulusarja liikkuu tyylistä toiseen, mutta ei niin ilmeisesti kuin pianosonaatit. Sarjassa on mm. barokkityylinen da capo -aaria, jossa laulu yllättäen katkeaa laulajan tultua ensin pari kertaa väärin sisään - tämä on siis kuitenkin tarkoituksellinen, sävelletty tehokeino. Kuosmanen kuitenkin varoittaa esittäjiä toteuttamasta kohtaa liian uskottavasti, niin kuin kantaesityksessä tapahtui.


Surumielinen sonaatti

Pianosonaatti nro 3, op9, h-molli Tänä yönä on syntynyt lopusta alkuun. Ensimmäisenä syntyi yksinlaulu sopraanolle ja pianolle Pablo Nerudan runoon "Tänä yönä voin kirjoittaa surullisimmat säkeeni", joka päättää sonaatin. Kuosmanen ei ensin aikonut käyttää laulua sonaatissa, mutta sonaatin sävellysprosessi lopulta johti tähän.

Sonaatti alkaa johdannolla, surumarssilla h-mollissa, joka on Kuosmasen mukaan se sävellaji, jossa "surumarssin pitääkin olla". Johdannon jälkeen seuraa sonaattimuotoinen esittelyjakso. Sen pääteema kulkee D-duurissa Skrjabinin tyyliin, sivuteema H-duurissa Chopinin tyyliin ja lopputeema muistuttaa Schumannin herooisimpia hetkiä. Kehittelyjakson laatiminen näistä aineksista vain osoittautui niin ongelmalliseksi, että lopulta Kuosmanen koki tarvitsevansa siihen uutta materiaalia ja Tänä yönä tuntui henkisesti oikealta valinnalta. Kehittelyjaksoksi rakentui lopulta dodekafoninen kolmoisfuuga, joka motiivitasolla ennakoi laulua. Kertausjakso toistaa lyhyesti johdannossa kuultuun surumarssin, josta nopeasti siirrytään Tänä yönä -lauluun. Teokseen rakentuu instrumentaalinen dialogi, jossa "sonaatti alkaa ilman laulajaa ja päättyy ilman pianoa".


Tunnetut kansanlaulusovitukset

Ylivoimaisesti tunnetuin Kari Kuosmasen työ on vihkollinen sovituksia suomalaisista kansanlauluista lauluäänelle ja pianolle (toinen versio jousiorkesterille). Kokoelma on ahkerassa käytössä ja sopraano Merja Wirkkala ja pianisti Pekka Vapaavuori ovat levyttäneet sen. Kari Kuosmasta ei lainkaan haittaa, että hänen sovitustyönsä on tunnetumpi kuin yksikään sävellys. Hän sanoo, että musiikin tuleekin palvella sosiaalista ympäristöä, että sen tulee olla pragmaattista, käyttöön soveltuvaa. Silloin sitä esitetään.

Oulun musiikkipiireissä Kuosmanen tunnetaan myös siitä, ettei hän väheksy taiteellisesti vähäisiäkään tilauksia. Hän on mm. laatinut pianovariaatiot teemasta "Joulupuu on varastettu" sekä sovittanut Tiernapojat esitykseksi, jossa jousikvartetto soittaa ja välillä vähän laulaakin. Hieman vastaavanlainen humoristinen teos on hänen Mozartiana-nimellä kulkeva orkesterikappale, jossa vanha kunnon Mozart saa uutta kuosia ylleen.


Espanjalaisia sävyjä

Danza fagotille ja sellolle op14 (1981) syntyi tilauksesta Duo Ottava Bassalle, jossa soittivat fagotisti Jari Laakso ja sellisti Ilkka Pälli. Siinä tavoitellaan espanjalaista tanssillista sävyä, vaikka musiikilliset keinot eivät tarkkaan ottaen noudata minkään tunnetun tanssilajin piirteitä. Espanjalaisuutta lähinnä edustavat kolmijakoisuus ja melodiakulkujen modaalisuus. Lisäksi säveltäjän tavoitteena oli, että sellisti ei jäisi säestäjän asemaan fagotistin soittaessa melodista ainesta, kuten sello-fagotti -duetoissa yleensä asian laita on.