Tekstin koko A- A+
Nuottikirjasto
Naxos

Tyyli

Tyylillisesti vapaa koulutus

Kari Kuosmasen opiskeluvuodet sattuivat aikaan, jolloin nykymusiikin sisällä jo alettiin kasvaa ulos tyylin pakkopaidasta. Vain yhden tyylin ja tekniikan nimeen vannovien suurten gurujen aika oli jo ohi ja alaa valtasi ajatus tyylien rikkaudesta. Kari Kuosmanen sanoo onnekseen sitä, että häntä eniten opettanut Einojuhani Rautavaara oli juuri tällainen laajemman perspektiivin visionääri. Rautavaara itse oli juuri tuolloin palannut tonaalisen musiikin pariin ulos dodekafonisesta kaudestaan. Opettajana hän antoi oppilaidensa kokeilla laajalti. Hän salli Kalevi Ahonkin jo tuolloin kehitellä tyyliään ja hakea vaikutteita Sostakovitsilta tonaalisesta musiikista.

Vuonna 1972 Rautavaara jätti Sibelius-Akatemian professuurin ja siirtyi päätoimiseksi säveltäjäksi. Kari Kuosmasta opetti viimeisenä opiskeluvuotena Aulis Sallinen, jonka opetustyyli oli jokseenkin samanlainen kuin Rautavaaralla.


Suomalainen neoromantiikka ja oma tyyli

Kasvaminen ulos dodekafoniasta johti Suomessa ns. neoromantiikkaan. Sen aloitti Einojuhani Rautavaaran ensimmäinen pianokonsertto. Rautavaaran Oulun yliopistolle säveltämä Cantus Arcticus on tyylin ehkä tunnetuimpia esimerkkejä, samoin kuin Erkki Salmenhaaran baletti Juopunut pursi sekä Aulis Sallisen, myöhemmin myös Joonas Kokkosen teokset.

Kari Kuosmanen sanoo, että väistämättä kaikki opiskelijat tuolloin joutuivat etsimään omaa tyyliään ottaen kantaa tähän ilmiöön. Niinpä hänkin jätti hyvästi puhtaalle dodekafonialle ensimmäisessä orkesteriteoksessaan Abacus. Teos rakentuu käyden läpi kaikki 1-12-säveliset soinnut, joita on kaikkiaan 4096. Esteettisenä tavoitteena oli tutkia, johtaako kaikkien eri sointuvaihtoehtojen kuuleminen samassa teoksessa jonkinlaiseen "täyttymykseen". Jo seuraavassa orkesteriteoksessaan Sinfonia da chiesa Kuosmanen tarttui hänelle uusiin tyyleihin ja rakensi teokseen jaksoja, joissa siteerasi eri aikakausia Palestrinasta Tsaikovskiin. Aikakausien ja tyylien risteäminen on ollut sittemmin tyypillinen tehokeino useissa Kuosmasen sävellyksissä.


Affekti ratkaisee

Estetiikasta kysyttäessä Kuosmanen toteaa heti painokkaasti, että affekti, musiikin herättämä tunnereaktio, on sävelilmaisussa tärkeintä. Säveltäjän tulee hankkia käyttöönsä laaja keinovalikoima sekä logiikka ja maku, joilla niitä käytetään.

Mikään ismi tai tekniikka ei saisi rajoittaa vaan palvella luovuutta. Myöskään mikään musiikin aspekti ei saa hallita ajatuksia. Oikea musiikillinen hahmo jonkin tietyn asian ilmaisemiseen saattaa löytyä yllättävästäkin musiikin aspektista. Esimerkkinä Kuosmanen mainitsee paikan laulusarjastaan Silkkihiukset, jossa hän törmäsi lauseeseen "minä olen Pohjantähti, joka ei liiku sataan vuoteen". Etsiessään mahdollisimman kylmää ja staattista affektia hän lopulta löysi sen käyttäen kahta aritmeettista rytmisarjaa, tihenevää ja harvenevaa.

Kuosmanen kuitenkin muistuttaa, että musiikin aspekteista melodia ei ole suinkaan kuollut. Ennemmin se hänen mukaansa on kuollut viihdemusiikista, jossa pinnalliset säännöt rajoittavat luovuutta enemmän kuin koskaan taidemusiikissa.