In English | På svenska | Tekstin koko A- A+
A-Ö
HAKEMISTO

Isokankaan suojelualue Isokankaan suojelualue

Sanginjoen pohjoispuolella sijaitseva Isokankaan alue on Oulun tärkeimpiä säilyneitä luonnonalueita ja pidetty retkeilykohde. Isokankaan n. 10 km pitkän retkeilypolun varrella on kaksi nuotiopaikkaa laavuineen. Toinen niistä sijaitsee Isokankaanjärven rannalla ja toinen Kummunkorven pohjoispuolella, kankaan reunassa.

Ajo-ohje: Kuusamontieltä Vaalantielle, jota ajetaan n. 7 km ja käännytään vasemmalle Sanginjoentielle, jota ajetaan n. 12 km ja käännytään vasemmalle Isokankaan metsäautotielle, jonka laidassa sijaitsee alueen infotaulu.

Isokangas oli kaupungin yleiskaavassa suojeluvarauksessa. Kesällä 1987 kaupunginhallitus teki kaupunginvaltuuston aloitteesta lääninhallitukselle esityksen alueen rauhoittamisesta luonnonsuojelulain mukaiseksi luonnonsuojelualueeksi. Lääninhallituksen päätöksellä (17.12.1987) rauhoitettiin yhteensä 331 hehtaarin suuruinen alue Isokankaan kaupungin omistamista maista.

Alueen rauhoitus on toteutettu kahdenasteisena: Isokankaanjärveä ympäröivä 51 hehtaarin alue on rauhoitettu ns. aarnialueeksi, jolla kaikki metsätaloustoimet ovat kiellettyjä; muu osa rauhoitusalueesta on ns. metsäpuistoa, jossa metsää voidaan harventaa ja uudistaa ilman avohakkuita ja maanpinnan käsittelyä.

Aarnialueella on kielletty:

  • maan käyttö viljelykseen
  • ojien kaivaminen
  • maa-ainesten otto, kallioperän vahingoittaminen
  • metsänhakku ja -lannoitukset
  • kasvillisuuden vahingoittaminen ja muuttaminen
  • eläinten tappaminen, pyydystäminen ja hätyyttäminen
  • teiden ja rakennusten rakentaminen
  • tulenteko, telttailu ja leirintä, paitsi alueella joka on tähän tarkoitukseen varattu.

Metsäpuistossa on kielletty:

  • maan käyttö viljelykseen
  • ojien kaivaminen
  • maa-ainesten otto, kallioperän vahingoittaminen
  • metsämaan auraaminen ja äestäminen
  • metsän avohakkuu ja lannoitus, kuitenkin niin, että pintakasvillisuuden hoitamiseksi ja marjasadon lisäämiseksi suoritettavat lannoitukset sallitaan
  • eläinten tappaminen, pyydystäminen ja hätyyttäminen
  • teiden ja rakennusten rakentaminen.

Rauhoitusmääräysten tavoitteena on alueen luonnon, maiseman sekä retkeily- ja virkistyskäytön edellytysten turvaaminen. Säännöt sallivat tavanomaisen retkeilyn, sienten ja marjojen poiminnan sekä kalastuksen. Sijaintinsa ja tiestönsä puolesta alueelle on helppo tulla, joskin piittaamaton autoilu ja autojen paikoitus aiheuttaa alueen herkän metsäkasvillisuuden kulumista.

Geomorfologia ja kasvillisuus
Oulun seudun oloissa Isokangas on merkittävin säilynyt harjumuodostelma, jota tuuli ja rantavoimat ovat aikojen kuluessa muovanneet. Alueen maaperä on enimmäkseen mannerjäätikön sulamisvaiheessa virranneiden mahtavien jäätikköjokien lajittelemaa ainesta, mm. hiekkaa. Ajasta, jolloin meri huuhteli Isokankaan reuna-alueita, ovat muistona pitkänomaiset rantamuodostumat, tuona aikana myös tuuli muovasi hiekasta dyynejä alueen merenpuoleiselle osalle.

Isokankaan kasvillisuus kuvastaa alueen kasvuolosuhteita, maaperää ja ilmastoa. Hiekkakankaiden metsätyyppi on enimmäkseen variksenmarja-, puolukka- ja variksenmarja–kanerva -tyyppiä (EVT ja ECT). Varttunut tasaikäinen puusto antaa alueelle selkeän ja vaikuttavan yleisilmeen. Kasvillisuuden karusta yleisilmeestä huolimatta metsä tuottaa täällä hyvin satoa: puolukka marjoo hyvin ja sienestäjä saattaa saada saaliikseen alkusyksyn sienistä herkullisinta, herkkutattia. Haperot ja kangasrouskut ovat myös metsän vakioantia Isokankaalla.

Alavimpien paikkojen soistumat ovat karuja kangas- ja isovarpurämeitä, Isokankaanjärven koillispuolen suo on aikoinaan ojitettu. Suovarvuista näkyvimmät ovat tuoksuva, ikivihreä suopursu ja lehtensä pudottava juolukka. Myös puolukka ja etenkin korpimaisemilla laikuilla mustikka kuuluvat kenttäkerroksen varvustoon.

Isokankaanjärvi on tummavetinen ja suokantainen pienehkö humusjärvi. Rantoja kiertää hyllyvä umpeenkasvureunus ja saravyö. Kasvisto järvellä on tyypillisen vähälajinen, näkyvimpänä kelluslehtisiin kuuluva ulpukka.

Eläimistö
Kuiva kangas ei tarjoa ravintoa tai suojapaikkoja kovin monipuoliselle eläimistölle. Kuivalla kankaalla esiintyvien eläinlajien yksilömäärät eivät myöskään ole suuria. Parhaiten Isokankaan jäkäläkankailla viihtyisivät porot, joita sinne vaeltaa hieman pohjoisempana sijaitsevilta poronhoitoalueilta. Koska alue ei ole varsinaista poronhoitoaluetta, poromiehet vievät vuosittain sinne tulleet porot pois.

Hirvet käyttävät Isokangasta jossain määrin talvehtimisalueena. Siellä olevat männyntaimikot tarjoavat hirville ravintoa talvisaikaan, kesällä ne oleskelevat luonnonsuojelualueen reunamilla, missä kasvillisuus on rehevämpää. Jäniksiä sekä oravia tavataan Isokankaalla, vaikkei kuiva kangas olekaan niiden mieluisimpia elinympäristöjä. Myös kettuja oleskelee Isokankaalla. Hiekkainen maaperä tarjoaa niille oivat mahdollisuudet kaivaa pesäluolia. Pikkunisäkkäistä alueella elävät metsämyyrä ja metsäpäästäinen, mutta niidenkin kannat ovat harvat.

Yleisimpiä lintulajeja Isokankaalla ovat kirjosieppo, harmaasieppo sekä pajulintu. Koiraskirjosiepon tunnistaa vaaleasta vatsasta ja valkeasta siipipeilistä, selkäpuoli on musta. Naaraslintu on väritykseltään haaleampi. Kirjosiepon voi tunnistaa myös sen tavasta pyydystää hyönteisiä. Se istuu usein oksalla, jolta on hyvä näkyvyys ympäristöön. Oksaltaan se tekee lyhyen pyrähdyksen ohi lentävän hyönteisen perään ja palaa sitten takaisin samalle istumapaikalleen. Harmaasieppo käyttää samaa taktiikkaa hyönteisten pyydystämiseen. Se on nimensä mukaisesti selkäpuolelta harmaa, vatsapuoli on vaaleampi. Rinta harmaasiepolla on viiruinen. Kolmannen yleisen linnun, pajulinnun, tunnistaa parhaiten laulunsäkeestään, joka on peippomainen, mutta surumielisempi ja laskee loppua kohden. Itse lintu on selästä tasaisen vihertävä, vatsa on vaalea.

Edellämainittujen lajien lisäksi tavallisia lintulajeja Isokankaalla ovat hömötiainen, metsäkirvinen, käpytikka, peipponen ja töyhtötiainen. Kuivien kankaitten tyyppilinnut, leppälintu ja kulorastas, kuuluvat myös linnustoon, vaikka eivät ole alueella kovin runsaita. Isokankaalla voi nähdä myös käenpiikoja, korppeja, järripeippoja sekä laulu- ja punakylkirastaita. Alueella esiintyvät kaikki kanalinnut. Koppeloita talvehtii Isokankaalla ja niillä on siellä erityisiä hakomispuita eli mäntyjä, joiden neulaset ovat mieluisampaa ravintoa kuin muiden puiden. Hakomismännyn tunnistaa tavallisesti harvemmasta latvuksesta.

Isokankaalla on vieraillut kuukkeleita sekä pohjantikkoja, joiden käynnistä on jäänyt merkiksi kuorittuja keloja.

Petolinnuista on alueella nähty mm. kanahaukka ja mehiläishaukka. Helmi-, varpus- viiru- ja lapinpöllö sekä huuhkaja on myös tavattu Isokankaalla.