Haabaana

Kaupunginosat Haapalehto, Intiö, Korvensuora, Myllyoja, Myllytulli, Oulunsuu, Parkkisenkangas, Peltola, Värttö
Kuva, Erkkolansillan lähistöltä.

Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut on suunnittelemassa Haabaanan rakentamista. Haabaanasta laaditaan parhaillaan yleissuunnitelma, jota esitellään yleisötilaisuudessa. Suunnitelman laatiminen on käynnistetty keväällä 2023 ja suunnitelma valmistuu loppuvuodesta 2023. Suunnitelma on luonnosvaiheessa eli nyt on oikea hetki vaikuttaa suunnitteluratkaisuihin. Yleissuunnitelman pohjalta tullaan laatimaan vaiheittain yleissuunnitelma-alueelle katu- ja rakennussuunnitelmat. Rakentamisen aikataulusta ei ole vielä tarkempaa tietoa.

Haabaana parantaa erityisesti Oulunsuun, Myllyojan ja Korvensuoran suuralueiden pyöräilyn ja kävelyn olosuhteita. Yleissuunnitelman suunnittelualue on jaettu kolmeen osioon, jotka yleissuunnitellaan yhdellä kertaa mutta toteuttaa omina kokonaisuuksinaan.

Ensimmäinen osa käsittää baanan suunnittelun Kasarmintien pohjoispuolelle välille Kosteperänkatu – Erkkolansilta. Osa kaksi sijoittuu Parkkisenkankaantien itäpuolelle välille Erkkolansilta – Hiukkavaaranpolku. Kolmas osio sijoittuu Oulunsuuntien varteen välille Erkkolansilta – Kajaanintie. Haabaana on osa yhdyskuntalautakunnan hyväksymän Baanaverkkosuunnitelma 2030:n mukaista pyörätieverkkoa.

Suunnitelma käy seuraavissa kaupunginosissa: 6 Myllytulli, 11 Intiö, 23 Värttö, 18 Peltola, 22 Oulunsuu, 69 Myllyoja, 68 Parkkisenkangas (sivuaa ei kulje tätä kautta), 72 Haapalehto ja 86 Korvensuora.


Hankesivulla olevat suunnitelma-asiakirjat on laadittu hyväksymiskäsittelyn edellyttämässä tarkkuudessa. Suunnitelman yksityiskohdat ja korkeustiedot tarkentuvat suunnittelun edetessä. Mikäli haluat käyttää tämän hankkeen tietoja jonkin toisen hankkeen lähtöaineistona, pyydä rakennussuunnitelman piirustukset sähköpostilla osoitteesta: katusuunnitelmat@ouka.fi.

 

Eteneminen

Käynnistysvaihe

Meneillään

Ehdotusvaihe

Tulossa

Hyväksymisvaihe

Tulossa

Rakentamisvaihe

Tulossa

Yhteystiedot

Kohteen sijainti