Kesäilta Ainolanpuistossa

Osallistuvan budjetoinnin äänestys on alkanut: mihin sinä käyttäisit 240 000 euroa?

06.05.2024

Oulun kaupungin osallistuva budjetointi on edennyt äänestykseen, jossa oululaiset päättävät, mihin asukkaiden ideoista laadittuihin ehdotuksiin kaupunki käyttää 240 000 euroa. Osallistuva budjetointi on tänä vuonna isompi kuin koskaan. Tällä kertaa oululaisten ideoita toteutetaan yli kolme kertaa isommalla summalla kuin aiemmin.

Omia suosikkejaan voi äänestää 68 ehdotuksen joukosta 6.5.-19.5.2024 välisenä aikana. Kaikkiin ehdotuksiin voi tutustua Osallistu Oulu-sivustolla (osallistu.ouka.fi), missä myös äänestys tapahtuu. 

Äänestyksessä on mukana monipuolisesti ehdotuksia eri aihealueista. Mukana on muun muassa liikuntaan ja ulkoilumahdollisuuksiin, harrastetoimintaan, hyvinvointiin, kulttuuriin ja ympäristöön liittyviä ehdotuksia. Joukossa on vanhoja tuttuja, mutta myös paljon kokonaan uusia ehdotuksia.

"Ehdotukset sijoittuvat laajasti eri kaupunginosiin ja niitä löytyy myös eri ikäisille suunnattuna. Jokainen löytää varmasti äänestyksestä itselleen mieluisan ehdotuksen", Oulun kaupungin vuorovaikutussuunnittelija Anne Kippola avaa.

"Kannustan kaikkia tutustumaan äänestettäviin ehdotuksiin ja etsimään sieltä omat suosikkinsa."

Äänestäminen tapahtuu Osallistu Oulu -sivustolla 

Äänestää voivat kaikki tänä vuonna 13 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat oululaiset. Jokainen äänestäjä voi äänestäessään valita koko summalla useita ehdotuksia tai vain yhden itselleen tärkeän kohteen. Äänestystulosten perusteella kaupunki toteuttaa eniten ääniä saaneet ideat, jotka mahtuvat 240 000 euron budjettiin. 

Äänestäminen tapahtuu sähköisesti tunnistautumalla pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Oulun kaupungin koulujen oppilaat voivat äänestää myös koulutyössään käyttämillään tunnuksilla. 

Tarkemmat äänestysohjeet ovat Osallistu Oulu-sivustolla.  Sivustolta löydät myös yhteystiedot, joihin voit olla yhteydessä, jos sinulla on kysymyksiä äänestyksestä tai sivuston käytöstä.

Kaupunki vastasi kaikkiin ideoihin 

Oululaiset antoivat tammikuussa ennätysmäärän ideoita asukkaiden viihtyvyyden ja hyvinvoinnin parantamiseksi Osallistu Oulu-sivustolla. Ideahaun jälkeen kaikki osallistuvan budjetoinnin kriteereihin sopivat ja toteuttamiskelpoiset ideat jatkokehitettiin äänestysehdotuksiksi kaupungin toimialoilla asiantuntijoiden ja eri toimijoiden kanssa.

Äänestykseen etenivät kaikki toteuttamiskelpoiset ehdotukset. Toteuttamiskelpoisuudessa on katsottu esimerkiksi sitä, kohdistuuko idea kaupungin hallinnoimille alueille ja vastuulle. Samoin on arvioitu, onko idea toteutettavissa yhteisen budjetin rajoissa ja osallistuvan budjetoinnin aikataulussa vuoden 2024 aikana. Ideoiden käsittelyssä huomioidaan myös, onko idea kaupungilla jo suunnittelussa.

Kaupunki on vastannut jokaiseen ideaan Osallistu Oulu -sivustolla kevään aikana – myös niihin, jotka eivät voineet tällä kertaa edetä äänestykseen asti. Kaikki annetut ideat ovat myös menneet tiedoksi kaupungin eri toimialoille. 

Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on lisätä asukkaiden vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia sekä lisätä asukkaiden ja kaupungin yhteistä vuoropuhelua