Oulun kaupungin osallistuvassa budjetoinnissa äänestetään 6.5.-19.5.2024 välisenä aikana, miten kaupunki käyttää 240 000 euroa asukkaiden hyvinvoinnin ja viihtyvyyden parantamiseen.

Oulun osallistuvassa budjetoinnissa äänestetään 6.5. alkaen

Ensi viikolla 6.5.2024 alkaen on jälleen aika äänestää Oulun kaupungin osallistuvassa budjetoinnissa, mitkä asukkaiden ideoista laaditut ehdotukset toteutetaan.
29.04.2024

Ensi viikolla 6.5.2024 alkaen on jälleen aika äänestää Oulun kaupungin osallistuvassa budjetoinnissa, mitkä asukkaiden ideoista laaditut ehdotukset toteutetaan.

Osallistuva budjetointi on tänä vuonna isompi kuin koskaan. Tällä kertaa oululaisten ideoita toteutetaan yli kolme kertaa isommalla summalla kuin aiemmin. Oululaiset antoivat tammikuussa ennätysmäärän ideoita, miten kaupungin tulisi käyttää 240 000 euroa asukkaiden hyvinvoinnin ja viihtyvyyden parantamiseen.

Äänestyksessä on mukana monipuolisesti ehdotuksia eri aihealueista. Mukana on muun muassa liikuntaan ja ulkoilumahdollisuuksiin, harrastetoimintaan, hyvinvointiin, kulttuuriin ja ympäristöön liittyviä ehdotuksia. 

Äänestys on avoinna 6.5.-19.5.2024 välisenä aikana
 

Äänestäminen tapahtuu Osallistu Oulu -sivustolla

Kaikki äänestykseen menevät ehdotukset julkaistaan äänestyksen alkaessa budjetteineen Osallistu Oulu -sivustolla (osallistu.ouka.fi), missä myös äänestäminen tapahtuu. Äänestää voivat kaikki tänä vuonna 13 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat oululaiset. 

Äänestäminen tapahtuu sähköisesti tunnistautumalla. Oulun kaupungin koulujen oppilaat voivat äänestää koulutyössään käyttämillään tunnuksilla. Tarkemmat äänestysohjeet löytyvät Osallistu Oulu-sivustolta äänestyksen alkaessa. 

Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on lisätä asukkaiden vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia sekä lisätä asukkaiden ja kaupungin yhteistä vuoropuhelua. Osallistuva budjetointi rahoitetaan valtion kunnille jakamasta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen rahasta.