Vanhustenviikkoa 2.-9.10. vietetään luontoteemalla

03.10.2022

Vanhustyön keskusliiton käynnistämät Vanhustenviikko ja -päivä ovat maassamme pisimpään juhlittuja valtakunnallisia teematapahtumia. Vanhustyön keskusliiton käynnistämää Vanhustenpäivää on vietetty jo vuodesta 1954 lähtien lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina. Sitä seuraava viikko on Vanhustenviikko. Tänä vuonna Vanhustenpäivän valtakunnallinen pääjuhla pidetään Savonlinnassa 2.10. ja Vanhustenviikkoa vietetään 2.-9.10. teemalla Yhdessä luontoon – joka iän oikeus, Alla åldrars rätt – Tillsammans i naturen

Oulussa vanhusten viikkoa vietetään hoivakodeissa, kauppakeskuksessa, seurakunnan tapahtumissa ja useissa eri järjestöjen järjestämissä tilaisuuksissa.

SenioriSurf kauppakeskus Valkeassa 4.10. klo 9-15 avoin yleisötilaisuus

Vanhustenviikolla Oulun Valkean kesäkadulla järjestetään SeniorSurf-päivä. Päivän teemana on rohkaista ikääntyneitä ihmisiä tutustumaan digilaitteisiin ja -palveluihin sekä niiden tuomiin mahdollisuuksiin. Päivän aikana voi tutustua kotona asumista tukeviin digitaalisiin laitteisiin ja siellä jaetaan tietoa sähköisistä palveluista. Paikalla on myös mahdollista saada digitukea käytännön ongelmissa laitteiden kanssa. Vanhustenviikon luontoteema on myös päivän aikana esille.

Vanhustenviikon tapahtumia on koottu Mun Oulun tapahtumakalenteriin