Vesimaksut nousevat tammikuussa

30.11.2023

Vesimaksuja korotetaan 1.1.2024 alkaen. Korotuksen vaikutus on kuluttajalle noin viisi prosenttia. Käyttömaksut nousevat neljä prosenttia ja perusmaksut 7–18 %. Korotusten vaikutus esimerkiksi nelihenkisen omakotitalossa asuvan perheen maksuihin on noin 2,95 euroa kuukaudessa (vuosikulutus 180 m3/vuosi). Myös palvelumaksuja korotetaan keskimäärin viisi prosenttia. Uudet taksat tulevat voimaan vuoden 2024 alussa, jos Oulun kaupunginvaltuusto hyväksyy ne osana vuoden 2024 talousarviota joulukuussa.

Korotukset johtuvat kustannusten noususta ja tulevista investoinneista. Oulun Veden kulut ovat kasvaneet, koska energian ja tarvikkeiden hinnat ovat nousseet merkittävästi. Oulun Vedellä on tulevaisuudessa investointitarpeita, joihin varautuminen on myös edellyttänyt maksujen nostamista. Tulevaisuuden investointitarpeet kohdistuvat vedenhankinnan ja vedentuotannon turvaamiseen, jäteveden- ja lietteenkäsittelyn kehittämiseen sekä verkostojen saneerausvelan pienentämiseen. Investoinneilla turvaamme vesihuoltopalveluiden korkeaa laatua ja toimitusvarmuutta myös tulevaisuudessa. 

Oulun Veden vesimaksut ovat korotuksen jälkeen yhä noin 30 % alle maan keskitason.