Sanataideharrastajat leffafestarilla: Animaatioelokuvien monipuolisuus kiinnostaa
Kotilon pienet 6–9-vuotiaat sanataideharrastajat kutsuttiin leffafestarille katsomaan Luonnostaan-lyhytelokuvapakettia. Luonnostaan-kokonaisuuteen kuuluu neljä elokuvaa Kroatiasta, Saksasta, Burlgariasta, Portugalista ja Tsekistä, ja jokaisella elokuvalla on omia kiinnostavia erityispiirteitä. Bulgarialais-portugalilainen Poika, joka pyyhki suukot on kauniin utuinen akvarelleilla maalattu hieman unenomainen elokuva. Kroatialainen Vaari näyttää mustavalkoiselta lyijykynäpiirrokselta, ja tsekkiläisessä Kaipuu kotiin -elokuvassa on paljon perinteisen animaation piirteitä. – Ja hupsista vaan! Meidän näytöksestä oli tipahtanut pois saksalainen elokuva Mitä tapahtuu? Siitäpä emme siis osaakaan sanoa mitään.
Ennen näytöstä elokuvateatteri Studion edustalla tuntui innostus ja jännitys. Onneksi leffaan olivat tervetulleita sanataideopettajien lisäksi myös omat tutut aikuiset, kuten äiti, isä tai vaari. Tutusta kädestä oli hyvä napata kiinni, kun suunnattiin hämärään elokuvateatteriin.
Luonnostaan-kokonaisuudesta torstain sanataidekerholaisten suosikiksi nousi tsekkiläinen animaatio Kaipuu kotiin, joka kertoo pienestä kaarnakuoriaisesta. Moni meistä tulkitsi kaarnakuoriaisen muurahaiseksi ja siltä se toki näyttikin. Elokuvassa kaarnakuoriaisen kotimetsä syttyy palamaan, minkä vuoksi kuoriainen ajautuu kauas kotoa vieraaseen ympäristöön ja ihmisten pariin.
Lapset kommentoivat elokuvaa näin:
- Tykkäsin ötökkäelokuvasta.
- Parasta: Muurahaisen seikkailut!
- Muurahaisen kaipuu kotiin oli hyvä.
- Se toukka/hyönteinen oli kiva.
- Tykkäsin toukkavauvasta, jolle annettiin kukka.
- Mieleen jäi se tyttö, joka auttoi muurahaista.
- Tykkäsin eniten muurahaisen kirjoittamaan oppimisesta
ja siitä, että muurahainen pääsi lopulta kotiin.
Osa lapsista piti kovasti animaatioelokuvien tekotavasta. Yksi vanhempikin huokaisi ääneen elokuvan jälkeen, kuinka kaunis olikaan akvarelleilla maalattu Poika joka pyyhki suukot. Joidenkin mielestä elokuvat olivat liian hitaita. Joku sanoi, ettei tykännyt.
Monia jäi mietityttämään Kaipuu kotiin -elokuvan hurja tulipalo, josta lopulta onneksi selvitään. Tulipalon jälkeen muurahainen ajautuu erään koulun ikkunankarmiin asumaan. Ikkunan seutuvilla asuu myös muurahaista kiusaava varis. – Muurahaista pelotteleva varis oli jännittävä, tuumasi eräs lapsista. Joidenkin mielestä mustavalkoinen Vaari-elokuva ei ollut kiva. – En tykännyt, kun vaari lähti, sanoi yksi lapsi. Vaari-elokuvassa olikin eniten surullisia sävyjä.
Lasten mielestä Luonnostaan-elokuvia kuvaavat esimerkiksi seuraavat sanat:
Tunteet, kärpänen, suukko, varis, hidas, tosi siisti, muurahainen, kirjoittamaan oppiminen, kiva!
Kati Inkala
Sanataideopettaja
LUONNOSTAAN-lyhytelokuvasarja
Kesto: 34 min
Suositus: yli 5-vuotiaille
Poika, joka pyyhki kyyneleet
Bulgaria, Portugali 2025 I 10 min
Vaari
Kroatia 2025 I 8 min
Mitä tapahtuu?
Saksa 2022 I 4 min
Kaipuu kotiin
Tsekki 2024 I 13 min