Sanataideharrastajat leffafestarilla: Kiroilevia kasvukipuja ja korvaamattomia keskusteluja
Näytöksen aluksi näimme tuoreen suomalaisen elokuvan Iisi keissi, jonka tunnelma tiivistyi parhaiten sanaan intensiivinen. Elokuva oli 14–16-vuotiaiden sanataideharrastajien mielestä myös tunteikas, omaperäinen, koskettava, vahvatunteinen, nopeatempoinen ja pelottava.
Iisin keissin teemoina nousivat esiin veljeys, huumeet, maahanmuuttajat sekä odotukset. Elokuvassa leimallista ja varmasti myös tarkoitushakuista on kielenkäyttö: maahanmuuttajataustaisten suomalaisnuorten dialogi on marinoitu rajulla kiroilulla. Lyhyt elokuva kuulosti “veli, bruh, äijä, broidi, brouski, brother” -variaatioineen paikoin pitkältä, karrikoidulta ja kirosanoin ryyditetyltä räppilyriikalta.
Sanataideharrastajat pitivät elokuvaa aihepiiriltään tärkeänä ja elokuvaa kiinnostavasti kuvattuna. Jännittävien käänteiden lopussa päähenkilön sisukkuus sai arvostusta.
***
Kysymykset, kantaaottava, mielenkiintoinen, voimakas, kiva, lämmin tunnelma, valaiseva, kiinnostava, avoin, ajatteleva, lempeä, viihdyttävä, avaava ja tavallaan huvittava olivat ensitunnelmat hollantilaisen dokumenttielokuvan Suoraa puhetta jälkeen.
Dokumentin päähenkilö Peter van Maaren oli paikalla ja kertoi näytöksen jälkeen elokuvan taustoista ja kohtaamisista.
Elokuvan omaperäisyys teki siitä sanataideharrastajien mielestä erityisen mielenkiintoisen. Dokumentissa van Maaren käy omana itsenään hollantilaisissa kouluissa puhumassa seksuaalisuudesta, uskonnoista ja näiden kahden suuren inhimillisen ulottuvuuden törmäyskurssista, nuorten ajatuksista ja arvoista tuomitsematta, stereotypioita haastaen, itsensä avoimesti likoon laittaen ja kunnioittavasti kuunnellen. “Tämänkaltaisia tunteja voisi olla meilläkin.”
Erityistä syvyyttä tarkasteluun tuo keskusteluryhmien kulttuurinen kirjavuus, uskontojen moninaisuus sekä ryhmien eri-ikäisyys. Nuorimmat kouluryhmät ovat 12-vuotiaita ja vanhemmat jo lähes aikuisuuden kynnyksellä olevia nuoria.
Elokuva sai sanataideharrastajilta kiitosta siitä, miten kamera oli tavoittanut keskusteluissa ansiokkaasti nuorten ilmeitä ja reaktioita: hihittelevää nolostelua, tyrmistystä, hämmästystä, iloa, pohdiskelua, keskittymistä, avautumista. Elokuvan keskustelut luokissa saivat vain osan nuorista keskustelemaan, mutta kaikki ajattelemaan.
“Oli kiva nähdä, että nuoret osaavat vielä ajatella boxin ulkopuolelta ainakin jossain määrin.”
“Ihmisillä on niin paljon eri ajatuksia!”
Puhuimme myös siitä, miten onnistuneesti omaa kieltään kertoivat koulujen seiniin ja pulpetteihin raaputetut nuorison ikuisuusaiheet, jotka kamera oli etsinyt. Dokumentti osoitti, että seksuaalisuus kiinnostaa, hämmentää ja on osa ihmisyyttä, mutta usein aikuisten ja kasvattajien on kiusallista puhua siitä suoraan nuorten kanssa, vaikka se olisi hirmuisen tärkeää.
Elokuvaduon katsominen herätti siis sanataideharrastajissa paljon ajatuksia ja tunteita. Kysyttäessä kenen pitäisi ehdottomasti nähdä nämä elokuvat, varjolaiset vastasivat seuraavasti:
Maahanmuuttajien ja rasististen ihmisten ja/tai konservatiivien, vanhempien, en oikein tiedä, meidän ikäisten nuorten, ennakkoluuloisten, nuorten, vanhempieni, luokkalaisteni – ja tietenkin kaikkien rasistien ja homofoobikoiden.
Pienemmille katsojille nämä elokuvat eivät sovi, mutta melkeinpä kaikille muille niistä löytyy näkökulmia ja pohdittavaa – nuorille ja nuorten vanhemmille ainakin.
Anna-Leena Jurkkala
sanataideopettaja
IISI KEISSI
Suomi 2025 | 28 min
Kieli: suomi | tekstitys: suomi, englanti
Sallittu: Yli 12-vuotiaille
SUORAA PUHETTA
Alankomaat 2024 | 25 min
Kieli: hollanti | tekstitys: suomi, englanti
Suositus: yli 13-vuotiaille