Sanataideharrastajat leffafestarilla: Tähdenlennon voima yllätti
Ryhmämme sanataideharrastajista monet ovat kokeneita festivaalivieraita. Ennen elokuvan alkua lapset kävivät keskustelua aikaisempien vuosien yhteisistä leffakokemuksista. Mieleen on jäänyt esimerkiksi Pertsa ja Kilu sekä joukko hauskoja (tai ällöttäviä) lyhytelokuvia, kuten se, jossa pussailtiin tai se, jossa kakka ja auringonkukka menivät naimisiin.
Tämänkin vuoden elokuva, intialainen Tähdenlennon voima (2025), on varmasti mieleenpainuva, sillä se osoittautui odotuksiamme paljon hurjemmaksi!
Elokuvan alku on rauhallinen ja tunnelma iloinen. Tarina etenee verkkaisesti. Musiikki on kepeää, aurinko paistaa ja kaikki on hyvin.
Pelottava tapahtumien sarja alkaa pienestä. Nuori koululainen Bijo saa matematiikan kokeesta huonon arvosanan ja yhteiskuntaopin tehtävätkin ovat tekemättä. Bijo pinnistelee tehtävien kanssa, mutta tarinoiden lukeminen kiinnostaa häntä enemmän. Lopulta epätoivoinen Bijo päätyy pyytämään apua tähdenlennolta. Hän toivoo, ettei kukaan opettajista olisi koulussa seuraavana päivänä.
Sitten kaikki muuttuu. Aikuiset katoavat ja lasten on pärjättävä yksin, musiikki vaihtuu iloisesta dramaattiseksi ja tulee pimeä.
Elokuvan jälkeen tunnelma ryhmässä on hieman järkyttynyt, vaikka tarinalla onkin onnellinen loppu. Onneksi ehdimme keskustella elokuvan herättämistä ajatuksista yhdessä. Monet kuvasivat elokuvaa aika pelottavaksi. Eniten lapsia jäi mietityttämään pienen tytön sairastaminen sekä hahmo, jonka eräs elokuvan pojista kohtaa metsässä.
Valonpilkahduksiakin tarinassa onneksi on: sanataideharrastajista oli ihanaa, miten elokuvassa isommat lapset pitävät pienemmistä hyvää huolta ja kaikki iloitsevat yhdessä, kun ponnistelujen jälkeen vesi juoksee taas. Huumori keventää lasten mielestä elokuvan tarinaa.
Pohdimme yhdessä sitä, että ehkä Tähdenlennon voima -elokuvan kerrontatyyli on meille tutumpaan suomalaiseen lastenelokuvakerrontaan verrattuna erilaista ja siksikin erityisen jännittävää. 10–12-vuotiaat kuvailivat myös, miten musiikki ja äänet luovat elokuvaan monenlaisia tunnelmia ja vahvistavat iloisia ja jänniä kohtia.
Keskustelun päätteeksi ryhmässä ollaan huojentuneempia, mutta seuraavaksi toivotaan taas jotain aivan muuta: ”Ensi kerralla sitten vaikka Pipsa Possua!”
Ainokaisa Veteläinen
sanataideopettaja
TÄHDENLENNON VOIMA
Intia 2025 | 101 min
Kieli: malajalam | Tekstitys: suomi, englanti
Suositus: yli 10-vuotiaille