Elokuvareitti tuo elokuvakasvatusta kouluihin

Perusopetuksen opetussuunnitelmaan kuuluu kulttuuriopetuksen suunnitelma. Oppilaan kulttuuripolulla eri kulttuuri- ja taidealojen sisällöt ovat sijoitetut eri vuosiluokkien opetukseen siten, että sisällöt tukevat opetuksen tavoitteita.

Oulussa elokuvataiteen sisällöt muodostavat Elokuvareitin. Elokuvareitin toiminta on ajoitettu kolmannelle ja kahdeksannelle luokalle. Kolmannen luokan tehtävät löytyvät näiltä sivuilta. Kahdeksansien luokkien Elokuvareittiin kuuluu osallistuminen Koulujen elokuvaviikkoon (linkki sivulle elokuvaviikko.fi).

Elokuvareitin esittelyvideo opettajille, kesto 6 minuuttia.