Kipparit

Kuvassa osa Ulapalle-leirille osallistuneista rehtoreista, projektityöntekijöistä ja vierailijoista.
Ahoy! Komentosillan toiminta käynnistettiin Hailuodossa Ulapalle-alkuleirillä. Kuvassa osa porukasta: rehtoreita, vierailijoita, yhteistyökumppaneita ja projektin jäsenistöä.

Rehtorit ruorissa

Verkoston toiminta on käynnistetty 36 perusopetuksen ja lukiokoulutuksen rehtorin kanssa. He osallistuvat toiminnallisiin lähikoulutuksiin, opintovierailuihin ja työnvarjostukseen sekä ovat valmiita pitämään ääntä kestävyysteeman puolesta. 

Alkuleirin jälkeen suunta on hahmottumassa - poterosta päästäkseen kestävyys tulee ohjata määrätietoisesti kaikkea toimintaa raamittavaksi viitekehykseksi. Tarvitaan kehikko, joka kokoaa yhteen tiedostamattakin tehtävän työn kestävän kehityksen tavoitteiden eteen sekä määrittää lähtötilanteen. Lisäksi tarvitaan helposti sovellettava merikartta, jonka avulla jokainen oppilaitos voi lähteä viemään kestävää toimintakulttuuria eteenpäin strategiatasolta arjen käytäntöihin omista lähtökohdistaan käsin. Yhdessä tuotettava kestävän koulun laatukäsikirja otetaan ensimmäisenä käyttöön mukana olevien rehtorien oppilaitoksissa. 

Jotta kestävyys ei jää korulauseeksi, erityisen paljon tarvitaan tukea teeman sanoittamiseen ja rakentavan keskustelun mahdollistamiseen.

Tuulta purjeisiin!

Matkassa mukana rehtoreita oppilaitoksista:

Peruskoulut
  • Alarannan koulu
  • Frosteruksen koulu
  • Hakkalan koulu
  • Heinijärven koulu
  • Hintan koulu
  • Hiukkavaaran koulu
  • Hönttämäen koulu
  • Itätuulen koulu
  • Juhannuskylän koulu
  • Kirkonkylän koulu
  • Mahnalan ympäristökoulu
  • Maikkulan koulu
  • Pateniemen yhtenäiskoulu
  • Pöllökankaan koulu
  • Ritaharjun koulu
  • Sammonlahden koulu
  • Tampereen kansainvälinen koulu
  • Toivakan koulukeskus
  • Ylikiimingin koulu
Lukiot
  • Alppilan lukio
  • Forssan yhteislyseo
  • Haukiputaan lukio
  • Honkajoen lukio
  • Jyväskylän lyseon lukio
  • Kankaanpään yhteislukio
  • Laanilan lukio
  • Lahden lukio Gaudia
  • Lammin lukio
  • Lappeenrannan lukio
  • Limingan lukio
  • Madetojan musiikkilukio
  • Muhoksen lukio
  • Mäkelänrinteen lukio
  • Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio
  • Salon lukio
  • Ylöjärven lukio