Oulun kaupungin ajankohtaiset uutiset

< Takaisin

Oulun kaupungin taloutta ja toimintaa selvittämään ulkopuolinen selvityshenkilö

Oulun kaupunki on päättänyt ostaa kaupungin talouteen liittyvän ulkoisen arvioinnin palveluhankintana Perlacon Oy:ltä. Kaupungin tekemään tarjouspyyntöön tuli kolme tarjousta, joista Perlacon valittiin kokonaistaloudellisesti edullisimpana.

Ulkopuolista arviointia on päätetty käyttää, jotta löydettäisiin keinoja Oulun kaupungin talouden sopeuttamiseen. Tarkoituksena on myös benchmarkata muiden isojen kaupunkien toimintaa. Ulkopuolisella selvityksellä ja arvioinnilla saadaan taustatietoa päätöksenteon tueksi esimerkiksi kaupungin palveluverkon suunnitteluun sekä Muutosohjelma Oulu 2020 päivittämiseen.

Työ alkaa 9.9. valtuustoseminaarilla ja toimeksianto on tarkoitus saada valmiiksi jouluun mennessä.

Selvityksen myötä syntyviä päätöksiä tehdään alkuvuonna 2020.

 

Lisätiedot:

kaupunginjohtaja Päivi Laajala
talousjohtaja Jukka Weisell

Jakolinkki