Sanataide tuo eri-ikäisiä oppilaita yhteen

Teksti: Tanja Salo, Oulun kaupungin lukutaidon edistämisen kehittäjäopettaja.

Oulun lastenkulttuurikeskuksessa käy aina keväisin melkoinen kuhina, kun Valveella vietetään valtakunnallista lasten ja nuorten Lumotut sanat -sanataidefestivaalia. Oulun kansainvälisen koulun oppilaat ovat jo pitkään osallistuneet nyt 19. kertaa järjestettävälle festivaalille. Viitisen vuotta sitten sanataide vakiintui kuitenkin yhä tärkeämmäksi osaksi koulun toimintaa Culture United -nimisen Erasmus+-projektin myötä.  

Erasmus-projektista vakiintuneeksi toiminnaksi  

Oulun kansainvälinen koulu osallistui Oulun lastenkulttuurikeskuksen sanataideväen kanssa Culture United -projektiin vuosina 2019–2022. Yhdessä hollantilaisten, skotlantilaisten ja irlantilaisten projektikumppaneidensa kanssa oululaiset vahvistivat koulujen ja paikallisten festivaalien yhteistyötä monialaisten oppimiskokonaisuuksien näkökulmasta. Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026 -vuoteen liittyneessä projektissa etsittiin vastauksia kaikissa kumppanimaissa askarruttaneisiin kysymyksiin: Miten luoda aitoja yhteyksiä paikallisten toimijoiden ja oppilaitosten välille tukien samalla ilmiöoppimista? Miten osallistaa oppilaat ja tehdä vierailuista entistä merkityksellisempiä?  

Oulussa lähdettiin tutkimaan hankkeen teemoja Lumotut sanat -festivaaliyhteistyön kautta. Lastenkulttuurikeskuksen väki koulutti kansainvälisen koulun 5.-luokkalaisista sanataidepajojen vetäjiä ja 9.-luokkalaisista elämyksellisen näyttelykierroksen oppaita. Osana draamaopintojaan isommat oppilaat myös dramatisoivat silloiseen Unikudelmia-näyttelyyn liittyneen Nunnu-kirjan (Tanninen, 1967), mikä hurmasi toisista oppilasta koostuneen yleisönsä. Koska yhteistyö vakuutti kaikki osapuolet, koulun opettajat ovat sittemmin halunneet pitää Lumotut sanat -jakson jokavuotisena suomen kieleen ja kirjallisuuteen liittyvänä kokonaisuutena, joka tuo nimenomaan pienet ja isot oppilaat yhteen. 

Yläkoululaiset sanataidepajojen vetäjinä 

Koska Culture United -rutistus osoittautui kaiken vaivannäön arvoiseksi, Oulun kansainvälisessä koulussa on haluttu jatkaa mainioksi koettua lukemaan innostamisen reseptiä. Näin ollen Lumotuissa sanoissa vierailemisen lisäksi luokissa on tutustuttu festivaalikirjallisuuteen pitkin kevättä myös tänä vuonna. Kollektivet-näyttelyn hersyvät kuvakirjat ovat olleet oppilaille mieluisia, ja ne ovat saaneet koulun lapset ja nuoret sekä aikuiset odottamaan vierailuja kulttuurikeskus Valveelle. 

Lisäksi koulun 9.-luokkalaiset saivat tällä kierroksella tärkeän kunniatehtävän. Heidän harteillaan oli nimittäin tutustuttaa pikku oppilaat perusteellisesti Kollektivet-teemakirjoihin. Koulun vanhimmat olivatkin aiemmin keväällä ahkeria valmistellessaan lukemaan innostavia sanataidepajoja ja kuvatessaan kirjavinkkauksina toimivia kirjatrailereita 1.-luokkalaisille. 

Norsunkärsät ja madon seikkailulaivat lukemaan innostajina 

Toukokuun alkupuolella koulun jumppasalissa koettiin kutkuttavia sanataidehetkiä, kun 9.-luokkalaisten valmistelemat pajat innostivat pikku lukijat kirjojen äärelle. Vapun jälkeen pidetyillä työpisteillä keksittiin muun muassa norsunkärsälle uusia käyttötarkoituksia, ideoitiin madon seikkailulaivoja ja listattiin asioita, jotka tuottavat hyvää mieltä. Mutta ennen kaikkea tutkittiin yhdessä kirjoja ja pidettiin huolta pienemmistä. 

Keskittyneet ilmeet ja ihastuneet riemunkiljahdukset täyttivät hetkessä koulun koko salin, ja 9.-luokkalaiset olivat kaikin puolin tyytyväisiä järjestämäänsä sanataideaamuun. Niinpä sekä oppilaat että henkilökunta päätyivät taas kerran olemaan sitä mieltä, että seuraavana keväänä jatketaan. Sitä ennen on kuitenkin aika suunnata kohti Valvetta ja tämän vuoden festaria: Kollektivet-näyttely, täältä tullaan! 

---- 

Lumotut sanat -sanataideviikkoja vietetään Oulussa tänä vuonna 26.4. - 1.6.2025 kulttuurikeskus Valveella. Tarjolla on paljon myös maksutonta ohjelmaa niin perheille kuin päiväkoti- ja koululaisryhmillekin. Festivaalin ohjelmaan voit tutustua Lastenkulttuurikeskuksen verkkosivuilla: Festivaalivuosi 2025. 

Kiinnostuitko sanataidetehtävistä? Oulun lastenkulttuurikeskus tuottaa vuosittain kirjallisuuslähtöisiä sanataidetehtäviä KISAMA-tehtäväpankkiin Lumotut sanat -festivaalin teemakirjoista. Vuodesta 2010 alkaen täydennettyyn tehtäväpankkiin pääset Valveen verkkosivuilta: KISAMA. 

Oulun kansainvälisen koulun 9.-luokkalaisten suunnittelemissa sanataidepajoissa keskityttiin tänä vuonna Kollektivet-näyttelyn teemakirjoihin. Kuva: Tanja Salo
Lapset kuuntelevat tarinoita
Pikku oppilaat innostuivat kuuntelemaan 9.-luokkalaisten tarinankerrontatuokioita keskittyneesti. Kuva: Tanja Salo.
Yhdellä tämän kevään sanataidepisteistä tarkasteltiin Malin Klingenbergin ja Maria Sannin Luuranko-teosta (S&S, 2022). Kuva: Tanja Salo.