Koulumme

Timosen­kosken luontokoulu

Timosenkosken luontokoulu tarjoaa alakoulujen luonto- ja ympäristökasvatuksen tueksi luontokouluohjelmia. Keskeisenä teemana on luontosuhteen vahvistaminen. Luontokoulussa opitaan ulkona luonnossa ympäri lukuvuoden. Oppiminen tapahtuu itse kokien, tutkien ja tuntien. Luontokouluohjelmien aikana opitaan myös kestävän arjen taitoja. Kestävän tulevaisuuden opinvirran kaksi muutakin teemaa, kiertotalous ja ilmasto-osaaminen, ovat myös luontokoulun toiminnassa vahvasti mukana. 

Syksyllä oppilaat tutustuvat metsään, suohon, pientareisiin ja vesistöihin luontokoulun maastoissa. Luontokoulupäivän aikana opitaan myös vastuullisen retkeilyn taitoja. 

Talvella oppilaat tutkivat talvisen luonnon ilmiöitä ja rakentelevat lumesta. Joulun aikaan tontut valtaavat luontokoulun. Talven aikana myös matkataan avaruuden halki.

Keväällä oppilaat tutustuvat lintuihin. Isommat oppilaat herkuttelevat itsetehdyillä retkiruuilla.

Tarjolla on myös matkalaukkuohjelmia, jotka pidämme luokan omalla koululla. Matkalaukkuohjelmien keskeisiä teemoja ovat kestävä tulevaisuus ja tutkijan taidot.