Vuosikello huoltajien kanssa tehtävästä yhteistyöstä
Kodin ja koulun välinen yhteydenpito toteutuu Maikkulan koululla Wilman, puheluiden, keskusteluiden ja tiedotteiden muodossa. Koululla on Instagramissa tili nimeltään maikkulankoulua.
Oppimiskeskustelut 3.–9. -luokilla käydään syyslukukauden aikana. Keskustelussa käsitellään oppilaan oppimis- ja työskentelytaitoja, tavoitteita, vahvuuksia sekä opiskeluun ja ikävaiheeseen liittyviä kysymyksiä. Jokainen oppilas asettaa tavoitteen lukuvuodeksi, joka voi olla esimerkiksi oppiaineisiin, läksyihin, käyttäytymiseen, ryhmätöihin tai kaverisuhteisiin liittyvä tavoite. Yhdessä määritelty tavoite kirjataan Wilman oppimissuunnitelmaan.
Arviointikeskustelut 1.–2.-luokkalaisille käydään marras-tammikuussa. Arviointikeskustelu korvaa välitodistuksen. Huoltaja/huoltajat osallistuvat arviointikeskusteluun yhdessä oppilaan ja opettajan kanssa. Arviointikeskustelussa luokanopettaja käy läpi oppilaan eri oppiaineiden sekä käyttäytymisen arvioinnin.
Maikkulan koululla toimii vanhempaintoimikunta, joka toimii yhteistyössä koulun opettajien ja johdon kanssa. Tärkeä osa toimintaa on tuoda vanhempien ääni kuuluviin koulun kehittämisessä ja erilaisissa muissa koululaisia koskevissa asioissa. Vanhempaintoimikunnan toimintaan on kuulunut myös myyjäis- ja tapahtumatoiminta, jossa on kerätty pääomaa koululaisten virkistykseen ja keväällä jaettaviin stipendeihin. Toimintaa järjestetään sen mukaan, kuinka ehditään ja pystytään; jokainen mukana oleva sen mukaan, miten sopivaksi katsoo.
Vanhempaintoimikunta kokoontuu noin 4 kertaa lukuvuoden aikana. Koollekutsujana vanhempaintoimikunnan kokouksiin toimii vanhempaintoimikunnan yhdysopettajat, ja huoltajista valitaan toimikunnalle lukuvuodeksi hallitus sekä puheenjohtaja. Kokouksien esityslista laaditaan yhteistyössä vanhempaintoimikunnan puheenjohtajan kanssa.