Rehtoreiden tervehdys

31.07.2025

Hyvää lukuvuotta 2025–2026 kaikkiin koteihin! 

Tämän lukuvuoden saamme aloittaa ilman rakentamista ja muuttamista. Toivomme siis rauhallista ja antoisaa uutta lukuvuotta.

Koulussamme on tänä lukuvuonna n. 1060 oppilasta ja henkilökuntaa 104. Toimimme kahdessa rakennuksessa, päärakennuksessa ja Kanerva-pihakoulussa.

Koulumme arvot ovat yhteisöllisyys, joustavuus, sitoutuminen ja luovuus. Näiden arvojen pohjalta kehitämme edelleen joustavia opinpolkuja, ilmiöoppimista ja arviointia.

Oppimisen tuen uudistus astuu voimaan 1.8.2025, mikä tarkoittaa muutoksia perusopetuslakiin ja kouluissa sen soveltamiseen. Suurin muutos koulussamme on vuosiluokkiin sitomattoman opetuksen poistuminen, koska uusi laki ei enää tätä käsitettä tunne. Jatkamme kuitenkin edelleen oppilaan vahvuuksien ja henkilökohtaisten opinpolkujen tukemista. Laki edellyttää myös vahvaa yhteisopettajuutta, joka toteutuukin koulussamme jo hyvin.

Koulussamme jatketaan tunne- ja turvataitokasvatusta, kiusaamiseen puututaan KiVa-ohjelman mukaisesti ja tukioppilaat ovat yläkoululaisten tukena. Välkkäritoimintaa tehdään välitunneilla ja harrastustoimintaa tarjotaan Harrastamisen aarrearkun kautta. Kestu-agentit yhdessä kestävän tulevaisuuden opettajien kanssa kehittävät koulun toimintaa kohti Agenda 2030 -tavoitteita. Olemme yksi Oulun STEAM-kouluista, joiden tavoitteita toteutamme lähinnä ilmiöiden kautta. 

Nuokkarin tuki esim. ryhmäytyksissä on meille tärkeää ja teemme tiivistä yhteistyötä alueen päiväkotien kanssa. 

Huoltajilta toivomme aktiivista osallistumista vanhempainyhdistys Hiukkasen toimintaan. Kaikki huoltajat ovat tervetulleita kokouksiin, joissa käsitellään koulun ajankohtaisia asioita ja kuullaan huoltajia. Kodin ja koulun välinen yhteistyö on meille ensiarvoisen tärkeää ja vanhempainyhdistyksen toiminta tärkeä osa tätä yhteistyötä. Kokousten kutsut ovat nähtävillä koulumme verkkosivuilla ja Wilman tiedotteissa.

Haluamme, että jokainen koulupäivä lapsella ja nuorella olisi hyvä ja mielenkiintoinen.

 

Yhteistyöterveisin

Rehtori Anne Moilanen

Apulaisrehtorit Juha Veteläinen ja Antti Rimpisalo