Porocup Nuoritta

Kaupunginjohtaja Ari Alatossavan tervehdys Nuorittan nuorisoseura ry:n järjestämässä Porocupin osakilpailussa.
15.03.2025

Hyvät Porocupin kilpailijat ja yleisö, on ilo ja kunnia toivottaa teidät kaikki tervetulleiksi tämän vuoden Porocupin osakilpailuun täällä Nuorittassa. 

Porokilpailuilla on täällä pohjoisessa pitkä historia, ja ne ovat olleet osa kulttuuriamme jo yli 90 vuoden ajan. Tämä on tapahtuma koko perheelle vauvasta vaariin, joten voidaan sanoa, että jokainen porocupin osakilpailu tuo meille kaikille sitä paljon kaivattua yhteisöllisyyttä. 

Monen tapahtuman järjestämisen myös edellyttää yhteisöllisyyttä, sillä mikään ei olisi mahdollista ilman vapaaehtoisia. Siksi haluan lämpimästi kiittää kaikkia teitä aktiiveja Nuorittan nuorisoseurassa, jotka mahdollistatte poro-ohjastajien kokoontumiset, teette arvokasta työtä. 

Tapahtumat ovat tärkeä osaa elävää kaupunkikulttuuria ja Oulun kaupunkia kehitetään pitkäjänteisesti tapahtumaystävälliseksi. Olemme viimeisten vuosien aikana uudistaneet useita ulkotapahtuma-alueita ja meillä on moniammatillinen tiimi auttamassa kaupunkiin tulevien tapahtumien järjestäjiä.

Oulussa järjestetään ensi kesänä valtakunnalliset Asuntomessut upealla paikalla Oulujoen suistoalueella Toppilassa. Asuntomessuille odotetaan sataa tuhatta vierasta. Heti perään saamme kaupunkiin toisenlaiset ohjastuskisat eli Kuninkuusravit. Se tuo meille vieraaksi 50 000 osallistujaa. 

Vielä suurempaa on kuitenkin luvassa! Ensi vuonna Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki ja vuoden voi sanoa olevan suorastaan tapahtumien ilotulitusta. Meillä järjestetään vuodessa keskimäärin 3000 tapahtumaa ja on arvioitu, että kulttuuripääkaupunkivuoden aikana tuo määrä lähes kaksinkertaistuu. Tarjolla on siis varmasti jokaiselle jotakin, joten kutsukaa ystäviä, perheenjäseniä ja yhteistyökumppaneitanne Ouluun. 

Pian pääsemme yhdessä jännittämään lähtöjä ja seuraamaan vauhdikasta kisaa. Tänään lisäjännitystä jokaiseen lähtöön tuo se, että Veikkaus on Porocupin yhteistyökumppani. Toivon, että kilpailu sujuu reilussa ja hyvässä hengessä. 

Näillä sanoilla haluan Oulun kaupungin puolesta toivottaa kaikille antoisaa ja yhteisöllistä tapahtumaa!