Bukva-kirjaa eli koltansaamenkielistä aakkoskirjaa saa kirjastosta

24.02.2026

Bukva on koltansaamenkielinen lastenkirja, joka sisältää kaikki koltansaamen kielen kirjaimet sekä koltansaamenkielisen esimerkkisanan kustakin kirjaimesta kuvineen.

Kirjan kirjoittaja on Taarna Valtonen, jonka lisäksi työryhmään kuuluu Kimberli Mäkäräinen, Mariann Bernhardt sekä Lempi Lehtinen. Graafisen suunnittelun on toteuttanut Oummu rââst raaj -hanke, suunnittelijana Lempi Lehtinen. Kirja on Inarin kunnan Oummu rââst raaj -hankkeen kustantama. Hanketta rahoittaa EU:n Interreg Aurora -ohjelma. 

Kirjaa on nyt jaossa muutamia kappaleita keskustakirjasto Saaresta sitä tarvitseville, esimerkiksi kouluille. Kirjaa voi pyytää toisen kerroksen asiakaspalvelupisteeltä.

Kirjaa on myös lainattavana kaksi kappaletta, voit varata sen OUTI-verkkokirjastosta.

Bukva-kirjan mainos