Digi ja ICT

Konsernihallintoon sijoittuva yksikkömme Digi ja ICT koordinoi Oulun kaupungin palvelujen digitalisointia ja ICT-ratkaisujen hyödyntämistä tiiviissä yhteistyössä hallintokuntien ja tytäryhteisöjen kumppanina. 

Päätehtäviimme kuuluvat myös kaupungin digitalisaatio-ohjelman koordinointi, tietohallintotehtävät, ICT-palveluiden järjestäminen sekä tietoturvan ja tietosuojan ohjaus. 

Oulun kaupunginvaltuuston 23.5.2022 §58 päätöksen mukaisesti hallintomuotomme on muuttunut siten, että toiminta Oulun Digi -liikelaitoksena on päättynyt 31.12.2022 ja tehtävämme ja henkilöstömme on siirtynyt sellaisenaan osaksi kaupunginhallituksen alaista konsernihallintoa Digi- ja ICT -vastuualueeksi 1.1.2023 alkaen. 

Ilmakuva Oulun kaupungista

Asioi verkossa:

Oulun kaupungin verkkoasiointi ja sähköiset palvelut

Älykaupunkiratkaisujen esittelyä:

Kuvan linkistä pääsee Smart City Oulu -sivustolle.

Oulun julkaisemaa avointa dataa:

data.ouka.fi