Rehtorin terveiset

Arvoisat huoltajat

Tervehdin teitä kaikkia lukuvuoden alkaessa täältä Maikkulan koululta, jossa opinpolkunsa perusopetuksessa aloittavia on runsaat 50 ja uutta nivelvaihetta eläviä seiskaluokkalaisia 87. Oppilasmäärä kokonaisuudessaan on tällä hetkellä jotakuinkin 560 eli hieman suurempi kuin vuosi sitten. Ennusteen mukaan Maikkulan koulun oppilasmäärä pysyy seuraavat 5 - 7 vuotta melko staattisena, mikä osaltaan helpottaa suunnittelua ja varautumista tulevaisuuteen.

Olemme tehneet pieniä, mutta näkyviä muutoksia sekä lukuvuoden että koulupäivän rakenteeseen. Olemme luopuneet jaksojärjestelmästä yläkoulussa, mikä merkitsee sitä, että lukujärjestykset pysyvät noin 95 prosenttisesti samanlaisina läpi vuoden. Biologian opetus painottuu seitsemännellä ja kahdeksannella luokalla syyslukukauteen, maantiedon kevätlukukauteen. Biologian ja maantiedon tunnit lukkarissa ovat kuitenkin samoilla paikoilla. Seiskoilla oppilaanohjaus sekä tieto- ja viestintätekniikka vaihtelevat keskenään, mutta tämäkään ei aiheuta oppilaan näkökulmasta ongelmia. Alakoulun puolella on siirrytty siihen, että koulupäivä alkaa klo 8.30 eli 15 minuuttia myöhemmin kuin tähän asti. Jos oppilaat tulevat kouluun "vanhasta muistista" vähän aikaisemmin, koulunkäynninohjaajat huolehtivat heidän turvallisuudestaan.

Tämän lukuvuoden aikana kahdeksasluokkalaiset noudattavat uuden opetussuunnitelman tuntijakoa ja tavoitteita. Suurin haaste tai paremminkin ”pirullinen ongelma” ovat uudet valinnaisaineet, jotka uhkaavat kohdella hieman kaltoin koulussa perinteisesti kädentaitoja korostavia aineita. Tulevaisuus näyttää, joudutaanko tekemään nopeitakin korjausliikkeitä. Tutkijoiden suuri kysymys on, miten ”positiivisesti” lopulta kädentaidot muokkaavat sellaista ”plastista lihasta” kuin aivot. Se tiedetään jo vanhastaan, että kädentaitojen opettelu ja harjaannuttaminen vaativat ajattelua, keskittymistä, kärsivällisyyttä ja pitkäjännitteisyyttä. Kädentaidot ovat yhteydessä erilaisiin ajattelua koordinoiviin kytkentöihin aivoissa ja auttavat selvästi informaation prosenssointia. Entä digitalisaatio?

Päivän sana on ollut jo kauan digitalisaatio ja sen mukanaan tuomat haasteet. Sivistys- ja kulttuuritoimessa prosessia katsotaan paitsi visionäärisesti, myös suunnitelmallisesti. Toivottavasti hyviin tuloksiin päästään jo kolmen, neljän vuoden kuluessa. En malta olla kuitenkaan sanomatta, että digitalisaatio ilmiönä on kovin paradoksaalinen. Vielä runsaat kymmenen vuotta sitten puhuttiin äänekkäästi ”Suomi tietoyhteiskunnaksi – hankkeesta”, jossa käsitteet tieto, tulkinta, merkitykset ja tietoisuus näyttelivät digitoitumisen rinnalla edes jotakin osaa. Nyttemmin todellisuus tuntuu digitalisoitumisen ansiosta mm. medioituneen eli muuttuneen hyvin mediavälitteiseksi jopa niin, että sosiaalisten suhteiden käsittely kaikkine ikävine lieveilmiöineen tapahtuu sosiaalisessa mediassa.

Laskelmien mukaan jopa 75 prosenttia kouluikäisistä lapsista ja nuorista on digitaalisen median ja informaation suurkuluttajia. Aivofysiologit ovat huolissaan siitä, millä tavalla 3 – 6 tunnin ruutuaika päivässä muokkaa aivoja. Lapset ja nuoret sekä jo monet meistä aikuisistakin luemme erilaisia internet-tekstejä, useimmiten click – click – rytmillä. Siis digimaailmassa nopeat muutokset ja muuttuvat tilanneasetelmat seuraavat toinen toistaan. Miten tämä edesauttaa ajattelua, syventymistä, keskittymistä ja kärsivällisyyttä? Jotkut ovat vakavasti sitä mieltä, että digitalisaatiolla ja perinteisen lukemisen vaikeutumisella on selvä korrelaatio. Kaiken kaikkiaan digitalisaation voimakasta kasvattamista koulussa voidaan pitää hyvin ongelmallisena tavoitteena. Jos keskiverto-oppilas on tekemisessä ruudun kanssa joka tapauksessa 3 – 4 tuntia päivässä, pitäisikö ruutuaikaa lisätä myös koulussa?

Näyttäisi vahvasti siltä, että perusopetuksella on edelleen vahva tilaus yhteiskunnassa. Koulun ei kannata kokea sosiaalista mediaa tai muuta polttavaa nykytrendiä uhkaksi eikä maalata niistä piruja seinille. Parhaiten selviämme haasteista, kun turvaudumme siihen, missä olemme vahvoja. Koulun tärkein tehtävä on edelleen kvalifikaatio eli systemaattinen tietojen ja taitojen opettaminen, jatkuva informaation hidas ja kärsivällinen prosessointi. Siihen liittyy tärkeitä tiedon luonteeseen ja tiedon välittämiseen liittyviä polttavia kysymyksiä, jotka ravistelevat ihmiskuntaa sekä paikallisesti että globaalisti.    

Koulutyön on perustuttava selkeisiin, johdonmukaisiin ja suunnitelmallisiin tavoitteisiin, ja oppilaita on arvioitava oikeudenmukaisesti ja keskenään vertailukelpoisesti.  Kaikki tämä edellyttää koululta ja koulupäivältä tasaisuutta ja rauhallisuutta. Koulun pitää olla hiljentymisen ja syventymisen paikka, ei markkinatori, josta löytyy kaikille jotakin! Emme tarvitse sälämäistä vaihtelua emmekä poukkoilua sinne tänne. Emme kaipaa liioin ajallisia tiivistymiä, emme halua luoda kiirettä emmekä harrastaa rytminvaihdoksia.  

Pelkistetysti sanottuna koulun tärkeimmäksi tehtäväksi muodostuu se, että jokainen Matti ja jokainen Maija oppii ne taidot ja tiedot, jotka demokraattisessa yhteiskunnassa ovat välttämättömiä. Hänet on myös kohdattava kehittyvänä oppijana ja kehittyvänä sosiaalisena olentona, jolle voidaan antaa ihmisenä kasvamisen velvoitteita. Tarvitsemme kaikki ajattelun, keskustelun ja empatian taitoja eettisellä asenteella höystettynä.

Hyvää kasvatuksellista lukuvuotta!

Mauno Hiltunen

rehtori