Rehtorin terveiset

Arvoisat huoltajat

Tervehdin teitä uuden vuoden merkeissä ja toivotan kaikille menestyksellistä vuotta 2019!

Näin vaalivuonna puolueiden ja poliitikkojen äänet tunkeutuvat voimakkaasti eetteriin, särähtävät korvissa joskus kipeästi, tuottavat mielihyvää ja mielipahaa, ärsyttävät, innostavat, pöyristyttävät, naurattavat, mitä kaikkea. Vaaleihin on vielä muutama kuukausi matkaa, mutta jo syksyn aikana olemme saaneet kuulla monista aloitteista ja lupauksista, jotka kuuluvat olennaisena osana vaalitouhuun ja -hässäkkään. On odotettavissa, että lupaukset ja visiot tarkentuvat tai haihtuvat utuiseen mielikuva-avaruuteen mitä lähemmäksi vaalipäivää tullaan. Kriittinen äänestäjäkunta tuskin liikahtaa senttiäkään epärealististen lupausten suuntaan, vaan vaatii tiukasti asiaankuuluvia tarkennuksia, ikään kuin lihaa luiden ympärille.

Yksi vuorenvarmimmista teemoista vaaleissa on opetus ja koulutus sekä siihen liittyvät erityisteemat, kuten alisuoriutuminen ja syrjäytyminen. Lähimenneisyydessä on toteutettu laaja esiopetuksen reformi ja keskusteltu kiihtyvällä intensiteetillä oppivelvollisuuden jatkamisesta loppupäästä niin, että oppivelvollisuus päättyisi vasta 18-vuotiaana. Kukaan ei ole laskenut tarkkaa hintalappua uudistukselle, mutta puhuttaneen jopa satojen miljoonien panostuksesta vuositasolla. Tämän lisäksi monet asiantuntijat ovat suhtautuneet epäillen oppivelvollisuuden jatkamisesta syntyvään hyötyyn ja kysyneet, olisiko kiinnitettävä ennemminkin huomiota perusopetuksen pedagogiseen tilaan, joka kattaa monta osa-aluetta.

Viime huhtikuussa valtioneuvosto julkisti tutkimuksen Tytöt ja pojat koulussa – Miten selättää poikien heikko suoriutuminen? Tutkimuksessa oli mukana kymmenen ala- ja kymmenen yläkoulua. Polttopisteessä oli erityisesti poikien osaaminen ja koulunkäyntiä tukevat asenteet sekä niiden kehittyminen. Tutkimusteema ei ole uusi eikä poikien tyttöjä huonompi suoriutuminen ole herättänyt erityisen voimakkaita tunteita. Lukuisat asiantuntijat ovat jo pitkään toitottaneet, että pojat suoriutuvat peruskoulun oppimäärästä tyttöjä selvästi heikommin. Kärjistetyimmissä väittämissä jopa todetaan, että peruskoulu on etupäässä kilttejä tyttöjä vaan ei poikia varten. Julkinen keskustelu, joka monesti yltyy poliittiseksi debatiksi, on tietysti eri asia kuin faktoista rakentuvat tutkimukset. Niin tai näin, mainitun tutkimuksen väittämät ovat pysäyttäviä eikä niitä voida yliolkaisesti ohittaa.

Tutkimuksen ensimmäiset ja myös uumoiltavissa olevat tulokset kertovat, että pojat pärjäävät matematiikassa, äidinkielessä (lukemisessa) ja luonnontieteissä tyttöjä huonommin. Tulosten mukaan Suomi erottuu tässä mielessä voimakkaasti kansainvälisessä vertailussa. Muuallakin läntisessä maailmassa eroja on, mutta ne eivät ole merkittäviä. Hätkähdyttävintä on, että poikiemme lukuharrastus on dramaattisesti vähentynyt samalla, kun heidän asennoitumisensa koulutyöhön on kokenut vakavan inflaation ja oppimista nakertavat asenteet ovat vahvistuneet.

Tutkimuksessa tuli esille, että yläkouluissa luokkien väliset erot ovat Suomessa suurehkot eurooppalaisittain verrattuna. Erot näyttävät myös kasvavan yläkoulun aikana yhdeksännelle luokalle tultaessa. Suurin yksittäinen syy tähän näyttää olevan se, että heikommat oppilaat, jotka useimmiten ovat poikia, kasaantuvat heikkoihin luokkiin. Toisaalta painotettuun opetukseen siirtyy enemmän tyttöjä, jotka vain parantavat tuloksiaan ylemmillä luokilla.

Mistä poikien ja tyttöjen väliset oppimis- ja asennoitumiserot johtuvat? Tutkimuksen mukaan opettajat katsovat oppilaita oppilaina, eivät tyttöinä ja poikina. Erot eivät johdu opettajien mukaan sukupuolesta eli mitään perusteita tyttö- ja poikapedagogiikalle erikseen ei ole olemassa.

Toisaalta kuitenkin mm. prof. Liisa Keltinkangas-Järvisen johtamissa tutkimuksissa on saatu tuloksia, jotka tuntuisivat viittaavan siihen, että poikia ja tyttöjä ei arvioida samoista suorituksista samalla tavalla. Pojat pakkaavat saamaan huonompia arvosanoja kuin tytöt. Keltikangas-Järvisen mukaan opettajat näkevät pojat tyttöjä levottomampina, huonotuulisempina, mielialaltaan kielteisempinä, vetäytyvämpinä, lyhytjännitteisempinä ja keskittymiskyvyltään heikompina. Pojat siis vastaavat huonosti yleistä reaaliabstraktiota hyvästä, kiltistä oppilaasta, jossa kaiken kukkuraksi kietoutuvat yhteen perinteisen koulun ja yhteiskunnan sementoituneet kulttuuriset kuvajaiset ja odotukset? Mielenkiintoista kyllä Keltinkangas-Järvisen ryhmän koehenkilöiden anonymiteettiin perustunut kontrollitutkimus osoitti selvästi, että osaamiseroja tyttöjen ja poikien välillä ei kuitenkaan ole.

Ei liene kuitenkaan yksikantaan todettavissa, että koulukulttuurin rakenne olisi ainakaan tietoisesti sukupuolittunut, mutta on mahdollista, että perinteiset ajattelutottumukset ja piintyneet asenteet ovat edelleen vaikuttavia. Ajatellaanko siis vieläkin, että pojat ovat poikia ja tytöt tyttöjä? Niin tain näin, poikien tilanteesta on syytä olla huolissaan ja kiinnittää siihen riittävästi huomiota. Miten oppimiseroihin voidaan puuttua jo varhaisessa vaiheessa? Miten oppilaiden motivaatiota opiskeluun voidaan parantaa? Tytöt ja pojat koulussa -tutkimushanke antaa jo nyt muutamia mielenkiintoisia vastauksia!

Ensinnäkin luokanopettajat katsovat, että oppimistuloksia parantavia tekijöitä ovat koulun hyvä ilmapiiri ja yhteisöllisyys, joka valitettavasti pakkaa haurastumaan ylemmillä luokilla. Poikien oppimista edistäisivät luokkien välisten erojen kaventaminen ja tasa-arvoinen kohtelu. Rehtoreille tehdyn kyselyn mukaan pojat näyttäisivät hyötyvän yläkoulussa selkeistä tavoitteista ja selkeistä kriteereistä, jotta he tietäisivät, mistä arvioinnissa on kysymys. Lisäksi rehtorit ovat sitä mieltä, että luokkien muodostukseen on kiinnitettävä huomiota. Heikommin menestyvät pojat eivät saisi kasaantua samoihin tai yksiin ryhmiin. Lisäksi on havaittu, että erityisesti pojille kiinnostus on äärettömän tärkeä rakennuspala. Esimerkiksi historia on aine, josta kiinnostutaan, ja siinä poikien arvioitu osaaminen on lähellä tyttöjen osaamista.

Mainitun tutkimuksen mukaan yläkoulu näyttäisi olevan hieman sukupuolieroja lisäävä tekijä, kun taas koulun ulkopuolella erot vuorostaan näyttäisivät tasoittuvan. Jos asetelma on todellakin tämä, silloin oleellisimmaksi kysymykseksi nousee, miten pojille osoitetaan, että he eivät ole ainakaan koulusuoritustensa vuoksi ajautumassa yhteiskunnan ulkopuolelle. Todellisuus voi muuttua karuksi, jos oppimiserot pysyvät entisellään jatkossakin. Edessä voi pahimmillaan olla opiskeluvalintojen syvä sukupuolittuminen. Pojat ovat jo nykyisin hakeutumassa helpommin amikseen ja tytöt puolestaan lukioon.

Jos koululla on tärkeä rooli lasten ja nuorten oppimispolulla yhdeksän vuoden ajan, vanhempien roolia ei pidä alkuunkaan väheksyä. On voitu pitävästi todistaa, että vanhempien, erityisesti äidin, sosioekonominen tausta ja koulutus vaikuttavat siihen, miten jälkikasvu menestyy opinnoissaan. Vanhempien asenteilla on niin ikään suuri merkitys. Em. tutkimuksen mukaan asenneilmastossa on viime vuosina tapahtunut outoa vinksahtamista.

Ja lopuksi vielä yksi pähkinä, jonka pureminen on osoittautunut vaikeaksi: onko digitalisaatio enemmän uhka kuin mahdollisuus? Vinkiksi vain, että suomalaisen perusopetuksen PISA-tulosten ja digitalisaation kasvun välillä on selvä korrelaatio. Ja mikään salaisuus ei ole, että poikien ruutuaika on vuodesta 2006 kasvanut melkoisesti. Jokainen tehköön näistä asetelmista omat johtopäätöksensä, mutta lukeminen, kertomukset, tarinat ja sadut höystettynä käsillä tekemisellä ovat tärkeintä myös digitoituvassa maailmassa.

Hyvää vuoden jatkoa!

Mauno Hiltunen

rehtori