In English | På svenska | Tekstin koko A- A+

Rehtorin terveiset Rehtorin terveiset

KOHTI KEVÄTTÄ

 

Pitkän perinteen mukaan Tasavallan presidentti puhuu kansakunnalle uuden vuoden alkaessa. Presidentin puhetta kuunnellaan mielenkiinnolla ja sitä myös kommentoidaan taajasti eri medioissa. Suomessa presidentin valtaa on kutistettu lähimmän 20 vuoden aikana, mutta tästä huolimatta hänellä on edelleen vankka asema ulkopolitiikan johtamisessa. Toisaalta presidentiltä odotetaan mielipidejohtajuutta. Hänen odotetaan ottavan kantaa mitä erilaisimpiin ajankohtaisiin asioihin ja ongelmiin. Tämä odotus täyttyi myös tämän vuoden uudenvuoden puheessa.

Tässä yhteydessä on hyvä ottaa presidentin uudenvuodenpuheesta esille seuraava paljon puhuva kohta:

”Satavuotiaan Suomen yksi tärkeä sanoma voisi olla: Sinä voit hyvin kun kukaan ei voi pahoin. Siis auta, minkä voit. Toinen sanoma voisi olla: Tunne kohtuudella vastuusi, edes omasta itsestäsi. Siis tee, minkä kykenet. Näin toimien olet osallinen, osallisena tässä kansakunnassa.”

Suomalaiset ovat onnistuneet rakentamaan maastaan sadan vuoden aikana yhden johtavista valtioista maailmassa. Emme me mikään väestöllinen, taloudellinen tai sotilaallinen suurvalta ole, mutta sen sijaan hyvinvoinnin, koulutuksen, kulttuurin ja sivistyksen puolesta kuulumme maailman valtioiden eturiviin. Tämä ei ole keneltäkään pois; päinvastoin meillä on monenlaista potentiaalia auttaa muita. Erityisen tärkeää on, että olemme kansakuntana pysyneet panostamaan sivistyksellisiin arvoihin sekä rauhan ja ystävyyden rakentamiseen maailmassa.

Presidentti tähdensi puheessaan kahta asiaa, ensinnä jokaisen auttamisvelvollisuutta ja vastuuta. Monesti ajattelemme, että meidän luomamme hyvinvointivaltio takaa kaikille jäsenilleen automaattisesti hyvinvoinnin. Näin todella tapahtuukin, mutta ei edes hyvinvointivaltio pysty kaikkeen eikä hyvinvointivaltion puitteissa kaikkiin tarpeellisiin asioihin pystytä kiinnittämään riittävää huomiota. Meidän kaikkien velvollisuus on auttaa niitä, jotka apua tarvitsevat. Se ei tarkoita, että meidän pitäisi osallistua hyväntekeväisyyteen suurilla panoksilla tai olla äärimmilleen mukana kaikissa avustustehtävissä. Hyvin usein pienikin apu on tervetullut eikä sen tarvitse maksaa mitään eikä viedä runsaasti aikaa. Tärkeintä on hyvän tekeminen! Se voi olla vaikkapa kaverin auttamista ja tukemista esim. läksyissä ja tehtävissä, heikomman puolustamista, kiusaamisen ja häirinnän torjumista, osallistumista kansalliseen ja kansainväliseen avustustoimintaan, ja mitä kaikkea! Hyvän tekemisellä ei ole rajoja eikä hyvinvointivaltiolla tarpeeksi käsiä ja jalkoja, jotta se ehtisi joka paikkaan. Niin sinua kuin minuakin tarvitaan, joskus hyvin pienissä, mutta lähimmäisen kannalta elintärkeissä asioissa, vaikkapa vain ihmisenä, jolla on aikaa hetki kuunnella ja jakaa edes vähän toisen taakkaa.

Toinen presidentin painottama pointti on vastuu. ”Tunne kohtuudella vastuu, edes omasta itsestäsi. Siis tee, minkä kykenet.” Me emme ole ihmisinä samanlaisia. Ei lapsille ja nuorille voida sälyttää samanlaista vastuun taakkaa kuin aikuisille. Aikuistenkin joukossa on henkilöitä, jotka pystyvät ottamaan vastuuta toisia enemmän. Se heille suotakoon edellyttäen, etteivät he kaadu vastuunsa alle tai että he eivät rasitu liikaa tai käytä vastuuta keppihevosena saadakseen itselleen enemmän vaikutusvaltaa. Kohtuus kaikessa! Hyvä elämänhallinta toki edellyttää, että emme pelkää uusia asioita, kokeiluja ja muutosta, mutta toisaalta emme voi kerätä reppuumme kaikkia mielenkiintoisia asioita matkamme varrelta luhistumatta. Kohtuullisuus on viisautta ja viisaus kuuluu hyvään elämänhallintaan. Kenenkään ei kannata tehdä enempää kuin mihin hän kykenee eikä keneltäkään voida vaatia enempää kuin mihin hän pystyy.

Lähtökohta kaikelle vastuun kantamiselle on vastuu omasta itsestä. Se voi tarkoittaa sitä, että oppii tuntemaan omat rajansa. Se voi tarkoittaa myös sitä, että oppii kunnioittamaan käyttäytymiseen liittyviä yleisiä normeja ja rajoituksia, sillä kukaan meistä ei voi laatia omia käyttäytymissääntöjään ja elää vain niiden mukaan. Silloin piru meidät perii.

Arvot ja arvostukset ovat tärkeitä sekä yksilöille että yhteisöille. Elämme ns. arvoliberalismin aikaa. Arvoliberalismi on yleistynyt sitä mukaa kuin yhtenäiskulttuuri on siirtynyt taka-alalle. Kehitys alkoi 1960-luvulla ja jatkuu edelleen. Paluuta erilaisten vanhahtavien ihanteiden, perinteisen perhemuodon ja elintapojen yhtenäisyyteen ei ole. Liberalistisen moniarvoisuuden syvenemisen rinnakkaisilmiönä on ollut se, että kulttuuristamme on kadonnut kokonaisuutta ohjaava arvoydin, jota ennen vanhaan ylläpiti ja pönkitti yhteinen uskonto.

Siitä huolimatta, että yhteiskunta on liberalisoitunut, moniarvoistunut, kulttuurisesti moninaistunut ja samalla monimutkaistunut jopa niin, että yhteistä tahtoa on vaikea edes löytää, arvoilla, ihanteilla ja hyveillä on edelleen suuri merkitys yhteiskunnan uusintamisessa ja alituisessa rakenteistumisessa. Yksilön autonominen tahto voi kehittyä vain tietoisen vastuun ja eettisen kasvun kautta eli viime kädessä juuri arvojen, ihanteiden ja hyveiden avulla. Vasta tämän päässä häämöttää vapaus, joka arvopäämääränä on ansaittava. Vapaus on omalla tavalla vastuun ottamista, ei pelkästään vapaudesta nauttimista. Vapaa ihminen ei tarvitse autoritäärisiä valtarakenteita tai passivoivaa hyvinvointipolitiikkaa – tai vapauden keskeinen sisältö ei ole niissä. Vastuullisesti vapaa yksilö käsittää, että ihmisten keskinäisen riippuvuuden takia hän voi olla vapaa ainoastaan, jos hän samalla ottaa vastuun kaikkien muiden vapaudesta.

Kun koulun lukuvuosi on kääntynyt jo kohti kevättä, on kaikkien hyvä muistaa, että kaikkein tärkein yhteiskunnan instituutio on edelleen koulu. Koulussa opitaan ja kehitytään hyviksi lukijoiksi, kirjoittajiksi, laskijoiksi ja tietäjiksi. Valistunut runoilija ja kirjailija Jaakko Juteini totesi kuuluisimmassa runossaan 1800-luvun alkupuolella: ”Opin tiellä oppineita, Suomessa on suuria. Väinämöisen kanteleita tehdään täällä uusia.” Kansana meillä on huikean pitkä tietämisen, taitamisen ja totuuden perinne ja arvostus hamasta muinaisuudesta nykyaikaan, jota tahtovat vaivata puolitotuudet ja suoranaiset valheet. Koulun yksi suurimpia haasteita on kyseenalaistaminen ja ajattelun opettaminen sekä valheiden torjuminen. Sivistyksen ja ihmisarvon säilyttämisen vuoksi meidän on pidettävä huolta totuudesta.

Oulussa 21.1.2017

Mauno Hiltunen