 |
 |
Erään miehen sota
Vuonna 1940 Manninen julkaisi Unkka Mannin jälkeen toisen sota-aiheisen kirjansa Erään miehen sota. Aihe oli tällä kertaa hyvin ajankohtainen, samana vuonna päättynyt talvisota. Nopeasti kirjoitettuna se on selkeästi hiomattomampi kuin hänen Lappi-aiheiset romaaninsa.
Erään miehen sota perustuu sotavangin haastatteluun, jonka ympärille Manninen on kirjoittanut kuvitteellisen minämuotoisen romaanin. Kirjan päähenkilö on sallalainen maanviljelijä, joka joutuu sotaan lähtiessään jättämään kotinsa ja nuoren vaimonsa. Hän haavoittuu ja joutuu sotavangiksi.
Konttasin tuskallisesti toivoen tapaavani jonkun omista sotilaistamme; konttasin, rähmin – turhaan. Olin yksin, jäin yksin. Väsymys ja heikkous asettui jäseniin, pakotus päähän. Ammunnan kuulin vielä, mutta se kantautui luokseni enää vain kuin jostakin tajunnan takamailta. Lopulta en sitten päässyt eteen, en taakse. Rynnistin käsin ja jaloin – ei minnekään!
Mielenkiintoisinta antia kirjassa on sotavankiajan kuvaus. Vaikka venäläiset esitetään hieman eriskummallisina, vankien saama varsin hyvä kohtelu nostetaan selvästi esiin. Sotavankisairaalassa suomalaiset saavat jopa erivapauksia, he pääsevät venäläisiä useammin saunaan. Romantiikkaakin koetaan, kun eräs hoitajista rakastuu yhteen suomalaiseen. Toisaalta ohjelmaan kuuluu myös poliittista propagandaa.
Mannisen ote on jälleen leppoisan humoristinen. Nopea kirjoitusprosessi näkyy muun muassa siinä, että kuvitteellinen ja haastatteluun perustuva aines eivät sulaudu ihan luontevaksi kokonaisuudeksi. Pitempi kypsyttely olisi tuottanut eheämmän lopputuloksen. Manninen oli kuitenkin ajan hermolla, mistä hän sai kriitikoilta kiitosta, samoin kuin realistisesta ja kiihkottomasta otteesta.
