Jukka Tervo Band 1976 -
Jukka Tervo; laulu, kitara
Timo Hautamäki; kitara
Kauko Ollila; rummut
Jaakko Isoherranen; koskettimet
Jukka Kampman; basso
Jukka Tervon musiikilliset vaikutteet ovat singer-songwritereita: James Taylor, Paul Simon ja Neil Young sekä kotimaisista mm. Juice Leskinen, Hector, Pekka Streng ja Dave Lindholm. Omat laulut ovat hänen musiikin tekemisensä keskusidea. Laulutekstit ovat aina suomenkielisiä.
Tervon tavallisin "keikkakokoonpano" on 1970-luvun puolivälistä ollut mies ja kitara. Mies muistetaan mm. useista Kuusrock-esiintymisistään, joista osa tapahtui duona australialaisen kollegan Allan Russackin kanssa. Muita festivaalikeikkoja Tervo on tehnyt mm. kahdesti Provinssirockissa. 1980 hänen kumppaninaan oli kitaristi Leo Gauriloff, jonka kanssa yhteistyö jatkuikin monta vuotta.
Rokkaavampaa ilmaisua varten kokoontui Jukka Tervo Band. Pienimuotoisen akustisen materiaalin tulkkina on toiminut JTB:stä supistettu trio Acoustic Band. Siinä ovat Tervon mukana soittaneet Hautamäki ja Kampman.
Tervo oli aktiivisesti mukana Oulun elävän musiikin liikkeessä. Pelmun aikoihin trubaduurikeikkoja järjestyi helposti: Rattorissa, Reidarsissa, Rauhalassa ja Hovinarrissa. Vastaanotto oli yleensä hyvä, mutta yksin esiintyminen kävi ajan oloon raskaaksi. Niinpä hän kokosi uuden JTB:n, jossa olivat mukana mm. kitaristi Jarmo Jukuri, basisti Tero "Tepa" Siitonen ja rumpali Pasi Alatalo.
1980-luvulla Tervo laajensi tekemisiään teatterimusiikkiin. Loppuvuodesta 1982 Oulun kaupunginteatteri esitti Kauko Röyhkän ja Reijo Virtasen kirjoittaman nuorisokabareen Yökkö. Sävelet olivat Tervon ja soitosta vastasi JTB.
Tervo opiskeli musiikkiterapeutiksi. Keikkailu jäi 1990-luvulla, mutta hän julkaisi cd:n ja kaksi runokirjaa. Hän on myös säveltänyt lastenlauluja sekä musiikkia televisioon ja filmeihin.
Lähteet:
Tiedot lähetti Jukka Tervo