
Vastaa kyselyyn sähköpotkulautojen pysäköinnistä 23.5. mennessä
Oulun kaupunki suunnittelee muutoksia vuokrattavien sähköpotkulautojen pysäköintiin julkisilla alueilla, muun muassa kaupungin keskustassa ja sen lähialueilla. Yhteiskäyttöisten sähköpotkulautojen pysäköinti olisi näillä alueilla ehdotuksen mukaan jatkossa mahdollista vain tietyille paikoille. Uudistuksella pyritään parantamaan esteettömyyttä ja liikenneturvallisuutta.
Vastaa karttakyselyyn ehdotetuista sähköpotkulautojen pysäköintipaikoista sekä alueista, joilla sähköpotkulautapysäköintiä rajoitettaisiin. Alueelle on esitetty alustavasti 108 sähköpotkulautojen pysäköintipaikkaa, joissa olisi tilaa yhteensä noin 1815 laudalle.
Kysely on auki 5.–23.5.2025. Vastaaminen vie 5–10 minuuttia ja sen tuloksia hyödynnetään suunnitelmien viimeistelyssä. Kyselyyn vastaamisen alaikäraja on 15 vuotta.
Uudistuksen lähtökohtana on vuonna 2025 voimaan astuva mikroliikkumislaki, joka tuo mukanaan merkittäviä muutoksia ja mahdollisuuksia kaupunkien ja kuntien mikroliikkumisen (mm. sähköpotkulaudat) järjestelyihin. Uuden lain myötä mikroliikkumisvälineiden, kuten sähköpotkulautojen, ammattimainen vuokralle tarjoaminen edellyttää kunnan myöntämää mikroliikennelupaa. Muutos parantaa kuntien ja kaupunkien mahdollisuuksia ohjata mikroliikkumisen järjestelyjä omassa paikallisessa liikenneympäristössään.
Sähköpotkulautojen pysäköintipaikkojen yleissuunnitelman ja ensimmäisten toteutussuunnitelmien on tarkoitus valmistua kesällä 2025.
