Ennakkotiedote Oulun kaupunginvaltuuston päätöksistä 27.4.2026
Oulun kaupunginvaltuusto hyväksyi lähijunaliikenteen käynnistämisen ja rahoittamisen: lähijuna on investointi Oulun kasvuun ja elinvoimaan
Oulun kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 27.4. lähijunaliikenteen käynnistämisen ja rahoittamisen. Oulun kaupunki lähtee yhdessä Kempeleen ja Limingan kunnan kanssa hankkimaan lähijunaliikennettä 2030-luvulle yhden junakaluston verran osana valtion ostoliikenteen kilpailutusta.
Lähijunaliikenne on investointi Oulun tulevaisuuteen: nopeampiin arjen yhteyksiin, elävään keskustaan ja kestävään kasvuun. Se tukee tavoitetta tehdä Oulusta vuoteen 2035 mennessä Pohjois-Suomen houkuttelevin ja kestävin kaupunki – paikka, jonne halutaan tulla töihin, asumaan ja elämään.
Oulun asukasmäärän tavoitteena on kasvaa 240 000 asukkaaseen vuoteen 2035 mennessä, ja työpaikkojen määrää halutaan lisätä noin 2 000 vuosittain. Kasvu edellyttää toimivia, nopeita ja kestäviä liikenneratkaisuja – erityisesti yhteyksiä Oulun keskustaan.
Lähijunaliikenne tarjoaa Oululle kilpailukykyisen ja pitkälle tulevaisuuteen kantavan ratkaisun. Se on nopea, tilatehokas ja tukee kestävää kaupunkikehitystä.
Nopea ja houkutteleva liikkumismuoto
Lähijuna voi parhaimmillaan voittaa sekä henkilöauton että linja-auton matka-ajassa. Esimerkiksi Liminka–Oulu -väli kulkisi lähijunalla noin 17 minuutissa, ja Oulun sisäisten asemien välillä matka-aika olisi vain muutamia minuutteja. Liikennetutkimusten mukaan juuri nopeus, helppous ja täsmällisyys ovat keskeisimpiä tekijöitä, jotka ohjaavat ihmisten liikkumisvalintoja.
Tilaa rakentamiselle ja elävälle keskustalle
Joukkoliikenteeseen tukeutuva kaupunkirakenne vapauttaa arvokasta tilaa muuhun käyttöön. Lähijuna mahdollistaa tiiviimmän ja tehokkaamman maankäytön asemanseuduilla sekä vähentää tarvetta kalliille pysäköintiratkaisuille erityisesti ydinkeskustassa ja aseman ympäristössä. Näin tilaa vapautuu asunnoille, liike-elämälle, viheralueille ja kaupunkielämälle.
Taloudellista hyötyä ja nousevaa maan arvoa
Useat suomalaiset tutkimukset osoittavat, että raideliikenne parantaa alueiden saavutettavuutta ja nostaa kiinteistöjen arvoa. Hyvä saavutettavuus lisää alueiden vetovoimaa niin asukkaiden, yritysten kuin sijoittajien näkökulmasta. Oulussa rautatieverkko on jo olemassa, ja kaksoisraiteen rakentamisesta on päätös, mikä luo erinomaiset edellytykset lähijunaliikenteelle.
Lisätiedot:
kaupunginjohtaja Ari Alatossava, puh. 040 615 8567
***
Tässä on ennakkotiedote Oulun kaupunginvaltuuston kokouspäätöksistä 27.4.2026. Varsinainen pöytäkirja julkaistaan myöhemmin.
Suora linkki esityslistaan: Esityslista kaupunginvaltuusto 27.4.2026 (Ouka.fi)
Katso kaupungin esityslistat ja pöytäkirjat osoitteessa Kaupunki ja hallinto | Oulun kaupunki (ouka.fi)
Kokouksen päätökset:
- Lähijunaliikenteen käynnistäminen ja rahoittaminen. Kaupunginvaltuusto päätti päätösesityksen mukaan, että Oulun kaupunki lähtee yhdessä Kempeleen ja Limingan kunnan kanssa hankkimaan lähijunaliikennettä 2030-luvulle yhden junakaluston verran osana valtion ostoliikenteen kilpailutusta. Kaupunki sitoutuu rahoittamaan kolmasosan (1/3) kaikista lähijunaliikenteen operoinnin ja kaluston bruttokustannuksista. Kuntien rahoittaman junaliikenteen lipputulot vähennetään kustannuksista kokonaisuutena. Oulun kaupunginhallitus valtuutetaan käymään tarkempia neuvotteluja Traficomin kanssa. Lisäksi Oulun seudun kunnat neuvottelevat seuraavalla MAL-sopimusneuvottelukierroksella suuremmasta joukkoliikennetuesta, joka huomioi lähijunaliikenteen.
Jukka Huotari (Ps.) teki muutosesityksen, että kaupunginvaltuusto päättää, ettei Oulun kaupunki lähde mukaan lähijunaliikennehankkeeseen. Pekka Aittakumpu (Ps.) kannatti. Muutosesityksen kannalla olivat myös Jussi Arponen (Kok.), Lyly Rajala (Kok.), Jani Törmi (Ps.), Merja Rasinkangas (Ps.), Jenna Simula (Ps.) ja Veli-Pekka Pohjola (Kok.).
Äänin 59–8 kaupunginhallituksen pohjaesitys tuli kaupunginvaltuuston päätökseksi.
- Oulun kaupungin tytäryhteisöraportti 2026. Päätösesityksen mukaan, merkittiin tiedoksi.
- Oulun kaupungin ympäristöohjelman toteuma 2025. Päätösesityksen mukaan, merkittiin tiedoksi. Kts. tiedote Joukkoliikenteen matkamäärät kasvoivat, jäte vähentyi – Oulun ympäristöohjelman toteuma 2025 | Ouka.fi
- Hyvinvointisuunnitelman raportointi 2025. Päätösesityksen mukaan, merkittiin tiedoksi.
- Asemakaava ja tonttijako 564-2588, Haukiputaan kaupunginosa (Haukiputaan jokiranta, Koulukuja - Jokelantie). Päätösesityksen mukaan kaupunginvaltuusto hyväksyi 18.12.2025 päivätyn asemakaavan muutoksen ja 18.12.2025 päivätyn tonttijaon.
- Valtuustoaloitteet. Päätösesityksen mukaan.