Ensimmäiset Oulun Lasten uutiset katsottavissa YouTubessa

25.05.2023

Ensimmäinen Oulun Lasten uutiset -lähetys julkaistiin maanantaina 22.5. Oulun kaupungin YouTubessa. Uutisissa pureudutaan muun muassa lasten osallisuuteen, kouluruokailuun ja tulevaan kesälomaan. Haastatteluosuudessa vieraana nähdään Oulun uusi kaupunginjohtaja Seppo Määttä.  

Katso ensimmäiset Oulun Lasten uutiset Youtubessa.

Oulun Lasten uutisissa nähdään kaupunginjohtajan haastattelusta lyhyt osuus. YouTubessa on katsottavissa myös haastattelu kokonaisuudessaan.

Uutisankkurit Akseli ja Niko tenttaavat Seppo Määttää itse keksimillään haastattelukysymyksillä. Kaupunginjohtaja kertoo haastattelussa muun muassa kaupunginjohtajan työstä, Tivolin menemisestä Kempeleeseen, Oulun kesänviettopaikoista sekä kulttuuripääkaupunkivuodesta. Pääsiköhän Seppo helpolla? 

Katso kaupunginjohtaja Seppo Määtän koko haastattelu YouTubessa.

Uutiset ja aiheet lapsilta lapsille

Uutisten päätähtinä eli uutisankkureina nähdään neljä 5.–6.-luokkalaista oululaista oppilasta: Akseli, Julia, Louna ja Niko. He ovat Ritaharjun, Kaukovainion, Vesalan ja Paulaharjun kouluista. Uutisankkurit valittiin hakemuksien perusteella mukaan yli 90 hakijan joukosta. 

Oulun Lasten uutiset on suunnattu erityisesti alakouluikäisille lapsille, mutta niitä voi hyvin katsoa kaikenikäiset niin kouluissa kuin kodeissa.

Uutisten aiheita kerättiin huhtikuussa myös oppilailta, ja niitä työstettiin ja pohdittiin yhdessä uutisankkureiden kanssa. Lapsilla itsellään on paras tieto, mitä he ovat kuulleet tai nähneet ja mitkä asiat voisivat kiinnostaa muitakin lapsia.

Oulun Lasten uutisten taustalla on se, että Oulu lapsiystävällisenä kaupunkina haluaa kertoa entistä paremmin lapsille kaupungissa tapahtuvista ja lapsia kiinnostavista asioista sekä ottaa lapset mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan viestintää.

Seuraavat uutiset julkaistaan Lapsen oikeuksien päivänä 20. marraskuuta.