Euroopan parlamentin jäsenet tutustuvat Oulun kulttuuripääkaupunkivuoteen
Euroopan parlamentin kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan valtuuskunta vierailee Oulussa 21.–23. syyskuuta. Vierailu alkaa katsauksella Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuoteen. Valtuuskunta tapaa Oulun kulttuurisäätiön toimitusjohtajan Piia Rantala-Korhosen, joka vastaa kulttuuripääkaupunkivuoden toiminnan edistämisestä ja järjestämisestä.
Toisena päivänä valtuuskunta tutustuu kulttuuripääkaupunkivuoden perintökohteisiin. Aamulla parlamentin jäsenet vierailevat upouudessa museo- ja tiedekeskus Tiimassa, joka on yksi Oulun suurimmista kulttuuri-investoinneista. Iltapäivällä he kuulevat esityksen Meri-Toppilan modernistisen teollisuusrakennuksen uudesta käytöstä ja koulutusyhteistyön merkityksestä hankkeessa. Alvar ja Aino Aallon vuonna 1931 suunnittelema, Toppilan sellutehtaasta säilynyt AaltoSiilo on muutettu monikäyttöiseksi julkiseksi kulttuuritilaksi. AaltoSiilo on uusi eurooppalainen Bauhaus -aloitteen virallinen kumppani.
Päivän aikana parlamentin jäsenet tapaavat myös kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen puheenjohtajat, kaupunginjohtaja Ari Alatossavan, Oulun kulttuurisäätiön hallituksen puheenjohtajan sekä kulttuurialan toimijoita.
Viimeisenä päivänä valtuuskunta tutustuu keskustakirjasto Saareen, lastenkulttuurikeskus Kotiloon, Oulun teatteriin sekä Oulun kaupungin hankekokonaisuuksiin.
”Odotan innolla kiehtovia näyttelyitä, eläväisiä kulttuurikeskuksia ja merkityksellistä taiteellista vuorovaikutusta. Euroopan kulttuuripääkaupungit näyttävät Euroopan parhaimmillaan: monimuotoisena, luovana ja rajat ylittävin yhteyksin verkottuneena. On kiinnostavaa nähdä, miten Oulu toteuttaa omaa kulttuurista visiotaan. Ohjelma on vahva osoitus siitä, mitä EU:n kulttuuripolitiikalla voidaan saavuttaa”, sanoo kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan puheenjohtaja ja valtuuskunnan johtaja Nela RIEHL (Greens/EFA, Saksa).
Kaupunginjohtaja Ari Alatossava on tyytyväinen, että Euroopan parlamentin jäsenet tulevat Ouluun.
"Euroopan kulttuuripääkaupunki näkyy Oulussa uusina yhteistyöverkostoina, investointeina ja rohkeina avauksina kulttuurin, koulutuksen ja kaupunkikehityksen rajapinnoilla. Toivotamme valtuuskunnan lämpimästi tervetulleeksi tutustumaan siihen, mitä Oulussa on saatu aikaan ja mitä kohti olemme matkalla."
Osallistujat
Nela RIEHL (Greens/EFA, Saksa)
Viktor WEISZ (EPP, Unkari)
Manuela RIPA (EPP, Saksa)
Hannes HEIDE (S&D, Itävalta)
Joanna SCHEURING-WIELGUS (S&D, Puola)
Taustaa
Oulu jakaa vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupungin tittelin Slovakian Trenčínin kanssa.
Euroopan kulttuuripääkaupungit nimetään virallisesti neljä vuotta ennen varsinaista teemavuotta. Pitkä valmisteluaika on tarpeen näin laajan kokonaisuuden suunnittelemiseksi ja toteuttamiseksi.
Linkit
Oulu2026: usein kysytyt kysymykset
Usein kysytyt kysymykset Oulu2026:n tapahtumista ja toiminnasta
Euroopan komission verkkosivu: Euroopan kulttuuripääkaupungit
Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta