Kaksi henkilöä kumartuneena muoviin kiedottujen lankkujen ylle.

Hahtiperän hylyn osa siirtyi osaksi Oulun museon kokoelmia

11.06.2026

Oulun keskustasta vuonna 2019 löydetty historiallinen hylky on siirtynyt osaksi Oulun museon kokoelmia ja saapunut Ouluun. Konservoitu hylyn osa tulee yleisön nähtäville Oulun museo- ja tiedekeskus Tiimaan 9.10. alkaen.

Museoviraston kokoelmissa konservoitavana ollut Hahtiperän hylyn osa on luovutettu Oulun museon kokoelmiin. Löytö on merkittävä osa Oulun merellistä historiaa ja Pohjois-Pohjanmaan laivanrakennusperinnettä, ja sen sijoittuminen Ouluun vahvistaa paikallisen kulttuuriperinnön saavutettavuutta yleisölle.

Hahtiperän hylyn osan siirtyminen Oulun museon kokoelmiin tuo ainutlaatuisen paikallisen löydön takaisin Ouluun. Yleisö pääsee näkemään hylyn osan Oulun museo- ja tiedekeskus Tiimassa 9.10. alkaen osana museon Oulu: Tarinani -näyttelyä.

“Hylky on osa paikallista tarinaa, joka ansaitsee tulla kerrotuksi juuri siellä, missä se on aikanaan ollut osa ihmisten elämää. Sen palauttaminen vahvistaa museon roolia yhteisön muistina ja tuo menneisyyden konkreettisesti lähelle nykypäivää”, iloitsee Oulun museo- ja tiedekeskuksen johtaja Pekka Olsbo.

Vuosien tutkimuksista paljon lisää tietoa

Hahtiperän hylkyä on tutkittu useasta näkökulmasta sen löytymisen jälkeen. Tutkimus on tuottanut uutta tietoa alueen vesiliikenteestä, paikallisesta laivanrakennuksesta ja siitä, millaisia aluksia Oulun edustan satama-alueilla on käytetty varhaismodernilla ajalla. Kyseessä on todennäköisesti arkiseen tavarankuljetukseen käytetty proomu, jollaisista on säilynyt vain vähän tietoa. Siksi löytö on tutkimuksellisesti poikkeuksellisen arvokas.

Hahtiperän hylyn lohkopalan konservoinnista on vastannut Museoviraston kokoelma- ja konservointikeskus Vantaalla. Konservointi on ollut vaativa ja merkittävä kokonaisuus, jonka ansiosta hylyn osa on voitu palauttaa Ouluun ja valmistella osaksi tulevaa näyttelyä.

Tutkimuksessa myös hylyn materiaalia on hyödynnetty monipuolisesti. Parhaillaan Oulun taidemuseon Huomisen vaatekaappi -näyttelyssä on esillä myös mekko, joka on tehty Hahtiperän hylyn ylijäämäpuusta Aalto-yliopiston Bioinnovaatiokeskuksessa. Mekko tulee osaksi Oulu: tarinani -näyttelyä myöhemmin syksyllä ja siirtyy myös osaksi museon kokoelmia.