Ihmisiä kävelee keskustassa.

Ilmoittaudu mukaan kehittämään Oulun keskustaa tekoälyn avulla 1.–2.10.2025

19.09.2025

Oulun kaupunki kutsuu kaupunkilaiset mukaan suunnittelemaan keskustan tulevaisuutta tekoälytyöpajoihin, jotka järjestetään Kulttuuritalo Valveella lokakuun alussa. Työpajat ovat osa keskustavision päivittämistä, joka ohjaa kaupunkikeskustan kehitystä vuoteen 2040 asti. Uusi keskustavisio julkistetaan vuonna 2026 ja se kuvaa, millainen on oululaisten mielestä elämyksellinen, omaleimainen ja toimiva Oulun keskusta vuonna 2040.

Kulttuuritalo Valveella keskiviikkona ja torstaina 1.–2. lokakuuta 2025 pidettävät työpajat edustavat kaupunkisuunnittelun uusinta kehitystä. Osallistujat pääsevät ideoimaan Oulun kaupunkikeskustan kohteita ja luomaan visuaalisia havainnekuvia keskustan tulevaisuudesta UrbanistAI-tekoälytyökalun avulla. UrbanistAI on kehitetty erityisesti osallistavaa kaupunkisuunnittelua varten ja se generoi kuvia osallistujien ideoiden ja toiveiden pohjalta.

Työpajoja järjestetään seuraavasti:

  • ke 1.10. klo 14.00–15.30 Nuoret ja nuoret aikuiset (13–25-vuotiaat)
  • ke 1.10. klo 16.00–17.30 Arkkitehtuurin/ maantieteen / rakentamisen alan opiskelijat sekä kulttuurialan opiskelijat ja toimijat
  • ke 1.10. klo 18.00–19.30 Oulun keskusta-alueen ja ydinkeskustan asukkaat
  • to 2.10. klo 14.00–15.30 Seniorit (yli 65-vuotiaat)
  • to 2.10 klo 16.00–17.30 Immigrants and international residents and students in Oulu (Workshop is held in English)
  • to 2.10. klo 18.00–19.30 Keskusta-alueen yrittäjät ja työssä käyvät sekä kiinteistöjen haltijat ja omistajat

Ilmoittaudu mukaan työpajoihin keskustavision nettisivujen kautta viimeistään 28. syyskuuta 2025. Yhteen työpajaan mahtuu 20 ensimmäisenä ilmoittautunutta. Jos ryhmät täyttyvät, paikan päälle voi tulla seuraamaan tilaisuutta ja keskustelemaan kaupunkisuunnittelijoiden kanssa.

Ohjatuissa työpajoissa unelmat muuttuvat visioiksi

Työpajoissa oululaiset hyppäävät kaupunkisuunnittelijoiden saappaisiin. Oululaisten ajatukset siitä, mitä keskustassa voi tehdä ja miltä siellä näyttää muuttuvat tekoälyn avulla eläviksi visioiksi ja kuviksi keskustan eri alueista. Keskustavision työryhmän muotoilijat ja suunnittelijat ohjaavat osallistujia työskentelyssä.

"Työpajat tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden oululaisille osallistua kaupunkisuunnitteluun ja vaikuttaa keskustan tulevaisuuteen," sanoo projektipäällikkö Eini Vasu.

Kehityskohteina kymmenen eri aluetta

Työpajoissa kehitetään kymmentä kohdetta, jotka ovat valikoituneet keskustavisiotyön aiempien kyselyiden ja tilaisuuksien perusteella: Kyösti Kallion puisto, Hollihaan venesataman ja Virransaaren seutu, Aleksanterinkatu Kauppurienkadun ja Pakkahuoneen välillä, Hallitusaukio Rotuaarilla, Autoranta (Torinranta), Hallituskatu välillä Koulukatu-Mäkelininkatu, Pallaskorttelin sisäpiha Rotuaarilla, Byströmin sisäpiha, Myllytullin tori ja Åströminranta.

Oululaiset ovat jo aiemmin osallistuneet aktiivisesti Oulun keskustavision rakentamiseen. Vuoden 2025 alussa toteutetusta kyselystä kaupunkilaisille nousi teemoja ja mieluisia ajanviettoalueita, joiden ideointia jatkettiin toukokuussa järjestetyssä Lego-tapahtumassa.

Aiemmin kerätyt unelmat ovat nyt puolestaan osa tekoälytyöpajojen aineistoa. Tekoälytyöpajoissa jalostuvat ideat ja toiveet punotaan osaksi vuonna 2026 julkaistavaa keskustavisiota. Näin varmistetaan, että kaupungin keskustan tulevaisuus on oululaisten näköinen.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan verkkosivuillamme: www.ouka.fi/keskustavisio