Jätteiden polttaminen on kiellettyä
Jätteitä ei saa hävittää polttamalla. Sekajätettä, polttokelpoista jätettä tai maatalousmuoveja ei saa polttaa tulisijassa eikä avotulella. Muovipakkauksissa mahdollisesti oleva polttomerkintä tarkoittaa, että pakkaus voidaan polttaa siihen tarkoitetussa laitoksessa, ei kotona.
Ympäristötoimi muistuttaa, että myöskään maalattua, lakattua tai kyllästettyä puuta tai muuta käsiteltyä puuta kuten vaneria tai lastulevyä ei saa polttaa kiinteistöllä. Ne ovat käytöstä poistuessaan jätteitä, jotka tulee toimittaa asianmukaiseen vastaanotto- tai keräyspaikkaan.
Vääränlainen polttaminen aiheuttaa vaarallisia epäpuhtauksia
Vaarallisia epäpuhtauksia syntyy, kun poltetaan muovia, kosteita pakkauksia, käsiteltyä puuta tai muuta jätettä. Pienhiukkasia, kaasumaisia epäpuhtauksia, raskasmetalleja ja dioksiineja pääsee ilmaan, kun palaminen ei ole täydellistä ja savukaasuille ei ole puhdistusmenetelmiä. Näin tapahtuu erityisesti poltettaessa jätteitä kotitalouksien tulisijoissa, avotulella tai nuotiossa. Jätteiden polttaminen kotona lisää altistusta vaarallisille aineille sekä polttajalle että lähiympäristöön.
Tulisijassa tai avotulella saa polttaa vain puhdasta, maalaamatonta ja käsittelemätöntä puuta. Sytyttämiseen voi käyttää pieniä määriä kuivaa paperia, pahvia tai kartonkia.
Hyvät puunpolttotavat suojaavat terveyttä ja ympäristöä
Terveydelle haitallisimpia ilmansaasteita ovat pienhiukkaset (PM2,5), joita muodostuu mm. puun pienpoltossa. Paikallisesti puun pienpoltto voi huonontaa lähialueen ilmanlaatua. Yleisimpiä puunpoltosta aiheutuvia terveyshaittoja ovat ärsytysoireet ja lievät hengityselinoireet, kuten kurkun ja silmien kutina, nuha ja yskä.
Jokainen voi itse vaikuttaa tulisijansa päästöjen määrään. Polttoaineen laatu ja lämmitystapa vaikuttavat merkittävästi lämmitystehoon ja päästöihin. Suurimmat päästöt aiheutuvat kitupoltosta. Kun tulipesä ahdetaan liian täyteen ja poltetaan huonolla vedolla, jää polttolämpötila liian alhaiseksi.
Puunpolttajan muistilista
- Tuo puut sisään 1–2 vuorokautta etukäteen.
- Ota vanhat tuhkat pois.
- Polta vain kuivaa ja puhdasta puuta – ei roskia, ei käsiteltyä puuta.
- Sytytä tulisija nopeasti.
- Käytä kuivin puu sytytykseen. Voit hyödyntää sytytykseen tarvittaessa sytytyspaloja.
- Polta useassa erässä. Aloita pienillä puilla. Lisää puita vasta liekkien hiipuessa.
- Säädä ilmaa arinan alta ja luukuista, vältä kitupolttoa.
- Sytytä puut päältä, ellei tulisijavalmistaja toisin ohjeista.
- Täytä tulipesä korkeintaan puolilleen.
- Huolehdi säännöllisestä nuohouksesta.