Kaikkien Kesäfestari toteutuu jälleen Oulun Kuusisaaressa 5.6. – pääesiintyjänä Robin Packalen

03.03.2023

Kaikkien kesäfestari tulossa jälleen 5.6.2024.

Kesän iloisin ilmaistapahtuma Kaikkien Kesäfestari toteutetaan jälleen Oulun Kuusisaaressa keskiviikkona 5. kesäkuuta. Päihteetön koko perheen festari tarjoilee musiikillista ohjelmaa ja erilaisia esittely-, toiminta- ja ruokapisteitä yhdenvertaisuuteen ja esteettömyyteen panostaen. 

Vuoden 2024 Kaikkien Kesäfestarin pääesiintyjänä nähdään Robin Packalen! Vuodesta 2012 Suomen musiikkitaivaan kirkkaimpiin tähtiin lukeutunut Robin Packalen on yksi pohjoismaisen musiikkikentän menestyneimmistä artisteista. Poptähti on julkaissut urallaan viisi moninkertaista platinaa myynyttä albumia ja hänet on huomioitu urallaan useilla alan tunnustuksilla: Packalen on voittanut neljä Emma-palkintoa sekä yhden MTV EMA -palkinnon. 

Vuonna 2019 lanseerattu Robinin kansainvälinen ura on herättänyt huomiota myös globaalisti. Hänen englanninkielistä tuotantoaan on striimattu yli 25 miljoonaa kertaa, ja yhteensä artistin musiikilla on hengästyttävät yli 480 miljoonaa striimiä. Turkulaispoppari on lisäksi yksi seuratuimpia suomalaisartisteja sosiaalisessa mediassa yli miljoonalla seuraajallaan eri somekanavissa.

Tapahtuman aikataulu ilmoitetaan myöhemmin. 

Lue lisää Kaikkien Kesäfestarista tästä.