Kansallista veteraanipäivää 27.4. vietetään Oulussa perinteisin menoin

18.04.2023

Kansallista veteraanipäivää vietetään torstaina 27.4.2023. Tänä vuonna kansallisen veteraanipäivän teema on ”Sotiemme opetukset – Tulevaisuutemme turvaksi”. Valtakunnallinen pääjuhla on tänä vuonna Turussa.

Oulussa päivää kunnioitetaan perinteisin menoin. Lipunnostot alkavat Linnansaaressa ja Tuiran silloilla kello 9 Oulun Seudun Rauhanturvaajat ry:n toimesta. Seppeleet lasketaan kello 12 Oulun hautausmaan Sankarimuistomerkillä yhteistyössä veteraanitahojen ja Oulun ev.lut. seurakuntien kanssa. Tilaisuudessa laulaa Oulun Tammenlehväkuoro.

Oulun kaupunki kutsuu sotiemme veteraaneja ja veteraanijärjestöjen edustajia Muistojen ilta -konserttiin Madetojan saliin. Konsertissa esiintyvät Oulun Tammenlehväkuoro ja MPK Pohjois-Suomen soittokunta sekä Madetojan musiikkilukion kuoro. Kaupungin tervehdyksen tuo kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juha Hänninen.

Oulun Sotaveteraanikuoro aloitti Muistojen ilta -konsertin järjestämisen Oulussa vuonna 1988. Oulun Sotaveteraanikuoron nimi on muutettu 19.10.2021 ja nyt kuoro jatkaa perinnettä Oulun Tammenlehväkuoron nimellä.

Ennen Muistojen ilta -konserttia veteraanit kutsutaan saattajineen kahvitilaisuuteen klo 17 alkaen ravintoa Preludiin. Kahvitilaisuuteen kaupungin tervehdyksen tuo kaupunginjohtaja Seppo Määttä.

Veteraaneja muistetaan myös Haukiputaalla, Yli-Iissä ja Ylikiimingissä. Haukiputaalla on 27.4. veteraanipäivän hartaus kirkossa klo 11 ja sen jälkeen seppeleen lasku ja kahvitilaisuus seurakuntakeskuksessa. 27.4. on Yli-Iissä ja Ylikiimingissä seppeleiden lasku klo 10 ja Kiimingissä juhla klo 13 Kiiminkipuiston koululla, jonka jälkeen seppeleen lasku.

Veteraaneja on vuoden 2023 alussa vielä lähes 3 000, heistä sotainvalideja on noin viisisataa. Veteraaniemme keski-ikä on yli 97 vuotta ja useita kymmeniä heistä on saavuttanut jo kunniakkaan sadan vuoden iän. Veteraanien puolisoita ja leskiä sekä sotaleskiä on noin 9 000.