Kaupungintalo avautuu yleisölle ensi viikolla - alkuviikko suunnattu koululaisille
Oulun kaupungintalon avajaiset käynnistyvät ensi viikon maanantaina. Avajaisviikko 7.-13.10. kiinnostaa oululaisia. Opastetuille kierroksille ja tanssiaisiin on pitänyt ilmoittautua etukäteen ja kaikki liput niihin on varattu.
Kaikille avointa ohjelmaa on kuitenkin tarjolla runsaasti ja kaikki halukkaat pääsevät tutustumaan taloon.
Maanantaina ja tiistaina kaupungintalo on lasten ja nuorten
Maanantaina 7.10. ja tiistaina 8.10. talolla vierailee lapsia ja nuoria Oulun alueen eri päiväkodeista ja kouluista.
Tiistaina 8.10. on koululaisten vierailun lisäksi valtuustosalissa Oulun elokuvakeskuksen järjestämä elokuvailta, johon kaikki nuoret ovat tervetulleita. Elokuvaillassa nähdään saamelainen Mihkku Laitista kertova Revontulten Räppäri
Ovet ovat avoinna kaikille keskiviikosta lauantaihin
Keskiviikosta 9.10. lauantaihin 12.10. kaupungintalolla on avoimet ovet, jolloin talon eri kerroksiin pääsee kiertelemään ja tutustumaan. Ovet kaupungintalolle ovat avoinna ke-to klo 14–19 ja pe-la klo 12–17.
Avoimien ovien aikana eri päivinä talolla järjestetään myös tilaisuuksia, joihin voi osallistua vapaasti. Keskiviikkona 9.10. on tiedossa luentoja erilaisista kulttuureista, ukrainan kielen oppitunti sekä Oululaisuuden monet kasvot -iltajuhla, joihin kaikkiin voi osallistua vapaasti. Torstaina 10.10. avoimissa ovissa kaupungintalolla ovat esillä kaupungin kärkihankkeet sekä matkailuneuvonta ja Oulun seudun liikenne, joita pääsee jututtamaan ständitorilla.
Osallistuvan budjetoinnin toteutuneisiin kohteisiin pääsee myös tutustumaan valokuvaesityksen muodossa.
Torstaina 10.10. juhlasalissa kokoonnutaan Oulun raatiin keskustelemaan hyvinvoinnista ja yhteisöllisyydestä Oulussa, tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Perjantaina 11.10. klo 12 alkaen tehdään arjesta juhlaa kansallisen vanhustenviikon juhlassa, jossa kuullaan erilaisia esitelmiä, mieskuoro Pohjan Laulua sekä tuttuja 1960-luvun kappaleita Express-yhtyeen tulkitsemana. Vanhustenviikon juhlaan voi osallistua vapaasti avoimien ovien aikana. Lisäksi kuullaan insinööri Terttu Välikankaan kokemuksia kaupungintalon kuhinasta 60-luvulta Oulu-Seuran luennolla.
Perjantaina 11.10. käynnistyy myös oululaisista yrittäjistä koostuva syystori, joka jatkuu myös lauantain 12.10. avoimissa ovissa.
Perjantai-iltana avoimien ovien jälkeen juhlasalissa tanssitaan Teemu Roivaisen tahdissa. Tansseihin pääsee vain etukäteen varatulla lipulla, kaikki liput on jo varattu.
Lauantaina 12.10. avoimet ovet käynnistää keskustelutilaisuus teemalla Lasten kaupunki. Sen jälkeen päästään seuraamaan Kuutamolla-henkistä visailua juhlasalissa.
Lauantaina illan päättää Susiteetti LIVE -klubi, joka muuntaa kaupungintalon juhlasalin Oulun huvielämän keskukseksi.
Sunnuntaina 13.10. kaupungintalolla juhlitaan rakkautta, kun 12 pariskuntaa sanovat toisilleen juhlasalissa tahdon. Tämä rakkauden päivä on ainutlaatuinen, muina aikoina kaupungintalolla ei tulla järjestämään vihkitilaisuuksia.
Kaupungintalon pohjakerroksessa on uudet upeat näyttelytilat, jotka ovat yleisölle avoinna jokaisena avajaispäivänä klo 12-19. Näyttelytiloissa on Pohjois-Pohjanmaan museon näyttely, ’Seurahuone - kaupunkilaisten talo’ ja Oulun taidekoulun näyttely ’Kaupunkitarinoita’.