Kolme yritysryhmittymää valittu Oulun areenaneuvotteluihin
Oulun kaupunki on valinnut kolme yritysryhmittymää Oulun uuden areenan ja sitä ympäröivän alueen toteuttamiseen tähtääviin neuvotteluihin. Yritysryhmittymät ilmoittautuivat mukaan areenahankkeeseen Oulun kaupungin toukokuussa julkaiseman julkisen hankintailmoituksen perusteella.
Neuvotteluihin valitut toimijat ovat Skanska Talonrakennus Oy, YIT Business Premises Oy sekä SRV Rakennus Oy:n ja Trevian Asset Management Oy:n muodostama ryhmittymä Raksila 2.0.
”Olemme tyytyväisiä yritysryhmittymien määrään ja kokoonpanoihin. Mukana on merkittäviä rakennus- ja kehittämishankkeita toteuttaneita yrityksiä ja niissä kokeneita ja osaavia tekijöitä”, Oulun kaupunginjohtaja Ari Alatossava toteaa.
Konsertteja, konferensseja sekä urheilu- ja muita tapahtumia palveleva areena on tarkoitus rakentaa Raksilaan, pääosin aiemmin puretun oikeus- ja poliisitalon tontille. Hankkeeseen kuuluu areenan lisäksi harjoitusjäähalli ja molempia toimintoja palveleva pysäköintiratkaisu sekä niitä ympäröivän alueen kehittäminen. Lisäksi hankkeeseen kuuluu asuinrakennusoikeutta muualla kaupungissa.
Oulun kaupunginvaltuusto päätti kesäkuussa 2023, että kaupunki sitoutuu tulevan areenan omistajaksi maksimissaan 50 miljoonan euron summalla ja 49,9 % omistusosuudella. Kaupunki hakee toukokuussa käynnistyneellä julkisella kilpailutuksella yritysryhmittymää toteuttamaan areenan suunnittelun ja rakentamisen sekä sitoutumaan areenan omistamiseen ja hallinnointiin vähintään 50,1 % osuudella.
Vastineena areenaomistuksesta kilpailun voittava yritysryhmittymä saa käyttöönsä areenan ympäriltä tontteja muuta kehittämistä ja rakentamista varten. Areenan ympärille voisi rakentua esimerkiksi hotelli, toimistotilaa ja muita kaupallisia tiloja, jotka tukevat areenan toteuttamista. Lisäksi hankkeeseen sisältyy mahdollisesti asuinrakennusoikeutta muualla kaupungissa.
Oulun kaupungin ja yritysryhmittymien välillä kesän ja syksyn aikana käytävissä neuvotteluissa määritellään tarkemmin areenan omistuspohjaa, liiketoimintaa, kokoa ja sijoittumista alueelle. Samalla neuvotellaan areenaa ympäröivälle alueelle mahdollisesti tulevista hankkeista sekä asuinrakennusoikeuksista. Varsinainen tarjouskilpailu käydään kolmen nyt neuvotteluvaiheeseen valitun yritysryhmittymän kesken vuodenvaihteessa 2024, ja kaupunki päättää tarjouskilpailun voittajasta keväällä 2025. Elämysareenan ja sitä ympäröivän alueen kehittäminen kestää noin kaksi vuotta ja rakentaminen toiset kaksi vuotta. Areenan on määrä valmistua keväällä 2029.