Kulttuuripääkaupunkivuotta 2026 juhlitaan Valveella heti avajaisfestivaalista alkaen
Kulttuuripääkaupunkivuosi avataan myös kulttuuritalo Valveella avajaisfestivaalin myötä: viikonlopun 16.–18.1. aikana on luvassa muun muassa kurkistuksia talon koko alkavan vuoden festivaalitarjontaan ja tapahtumiin, nykysirkusta, musiikkia, tanssia ja teatteria. Avoinna ovat tietysti myös vapaapääsyiset taidenäyttelyt. Kulttuuripääkaupunkivuosi muuttaa Valveen galleriat Oulu2026-gallerioiksi, ja vuoden näyttelyohjelmisto on kokonaisuudessaan mukana kulttuuripääkaupunkivuoden virallisessa ohjelmassa. Avajaisviikonlopun ohjelmaan voit tutustua Valveen verkkosivuilla.
Valvegalleriassa vuoden aloittaa Inka Hannulan ja Teemu Raudaskosken Kaikki lutviutuu -näyttely, joka koostuu tamperelaisen, pohjoispohjanmaalaislähtöisen taiteilijaparin yhteisteoksista: värikkäistä ja abstrakteista maalauksista sekä videoteoksesta. Hannula ja Raudaskoski toteuttavat teoksensa suunnittelematta, yhtä aikaa samaa maalauspohjaa maalaten ja toistensa maalausjälkeä jatkaen. Sarjakuvagalleriassa on esillä kahdenkymmenen sarjakuvantekijän teoksia otsikolla Sarjakuvia euro-arktiselta alueelta, ja Photo North – Pohjoisen valokuvakeskuksen näyttelyvuoden aloittavat Nabbteerin Hauraat mutantit sekä Ville Rinteen Nature of Science.
Avajaisfestivaalia on Valveella tekemässä noin viisitoista kulttuurin ja taiteen toimijaa.
”Valveen toiminnan keskiössä on yhteistyö taiteen ja kulttuurin tekijöiden kanssa; toimia alustana ja mahdollistajana luovuudelle, taiteelle ja kulttuurille. Avajaiset ovatkin hieno startti kulttuuripääkaupunkivuodelle, jonka aikana tapahtumia toteuttaa Valveen tiloissa jälleen yli sata eri toimijaa”, kulttuuritalo Valveen päällikkö Pauliina Eronen kertoo.
Noin kahdenkymmenenviiden festivaalin ja tuhannen tapahtuman vuosi
Eri taiteenalojen festivaaleja ja tapahtumakokonaisuuksia Valveella juhlitaan kirjaimellisesti läpi koko vuoden, kun tavanomaisten noin viidentoista festivaalin lisäksi kulttuuripääkaupunkivuosi tuo mukanaan nipun uusia. Luvassa on tuttujen tapahtumien lisäksi mm. saamelaiskulttuuria juhliva Dálvemánnu, nuorten oma sirkusfestivaali Nurtsi, romanikulttuuriin keskittyvä Marakni sekä neurokirjon taiteilijoiden ja tekijöiden uusi Neurodiversity Arts Festival of Oulu.
Kulttuuripääkaupunkivuoden kunniaksi kulttuuritalo Valve on poikkeuksellisesti avoinna myös läpi kesän. Sydänkesän ajaksi Valvesaliin tulee esiin Maailman arvokkain kello -teos. Taiteilijapari Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen rakentaman kellon arvo muodostuu kaupunkilaisten lahjoittamista henkilökohtaisesti arvokkaista hetkistä.
Kokonaisuudessaan tapahtumia ja esityksiä on kulttuuritalossa vuoden aikana tuhatkunta. Lämpimästi tervetuloa tapahtumiin!
Tiedot alkuvuoden tapahtumista löydät kulttuuritalo Valveen tuoreesta tapahtumaesitteestä (.pdf) tai verkkosivulta kulttuurivalve.fi.