MegaMatchmaking yhdistää alueen työnhakijat ja työnantajat

14.09.2022

Työnhakijat ja työnantajat kohtaavat suuressa MegaMatchmaking-rekrytointitapahtumassa tiistaina 20.9. klo 9–15 Oulun teatterilla.

”Päivää on odotettu, sillä edellisen kerran tapahtuma järjestettiin livenä kolme vuotta sitten. Paikalle on ilmoittautunut noin 80 rekrytoivaa työnantajaa ja koulutuksen järjestäjää, joten avoimia työpaikkoja on tarjolla satoja”, summaa yritysyhteistyökoordinaattori Jarno Paasonen BusinessOulusta.

Tapahtuman teemana on ”Luovuutta peliin! Urasuunnittelu tekee työnhausta tolokkua!”. Pikisalissa aiheesta ovat äänessä mm. uravalmentaja Pia Klemetti, tulevaisuustutkija Ilkka Halava ja tietokirjailija Rosa Nenonen.


Usein asenne ratkaisee

Yksi tapahtumaan osallistuvista yrityksistä on ISS Palvelut Oy, jolla on avoinna Oulussa ja lähikunnissa kolmisenkymmentä työpaikkaa.

ISS etsii ulkoaluetyöntekijöitä talvisesonkiin sekä teknisen alan osaajia, kuten LVI-, sähkö- ja kylmäasentajia. Eniten on tarvetta kuitenkin puhtaanapito- ja ravintola-alan työntekijöille.  

”Osaan tehtävistä ei vaadita aiempaa kokemusta, vaan oikea asenne ja halu oppia ratkaisee”, rohkaisee rekrytointiasiantuntija Riikka Viheriävaara.

”Tapahtumassa voidaan täyttää hakemus ja sopia jatkosta. Hyvistä tyypeistä viestitään rekrytoiville esimiehille.”

ISS on yksi Suomen suurimmista työnantajakouluttajista.

”ISS:llä on koko ajan käynnissä koulutuksia, kuten esimieskoulutuksia, oma Insinööri-ohjelma ja vuosittain noin 300 työntekijäämme opiskelee oppisopimuskoulutuksessa. Meillä on monia mahdollisuuksia luoda omaa urapolkua, esimerkkinä vaikkapa kesätöissä aloittanut Perttu, joka työskentelee tänä päivänä asiakkuusjohtajana”, vinkkaa Viheriävaara.


Metallialalle tarvitaan tekijöitä

Tapahtumassa on rekrytoimassa useita metallialan yrityksiä, muun muassa Mectalent Oy, joka valmistaa modernin teknologian mekaniikkaosia.

”Meillä tehdään vaativia ja korkealaatuisia tuotteita, kuten työvälineitä kirurgin leikkauspöydälle sekä optiikan mittalaitteita ja niiden osia”, kertoo tuotantopäällikkö Tuomas Kemppainen.

Mectalentin tuotannossa Takalaanilassa on lähitulevaisuudessa avoinna kymmenkunta työpaikkaa CNC-koneistajille sekä kokoonpanijoille ja testaajille.   

”Tehtävästä riippuen edellytämme soveltuvaa koulutusta, jotta perustaidot ovat hallussa. Työkokemus ajaa saman asian. Kokoonpanopuolella käsityötaidot ovat tärkeitä. Aiempi työnimike voi olla vaikkapa autonasentaja, hienomekaanikko tai kelloseppä.”
 

Pistäydy Urakahvilassa

Urakahvilassa pääset juttelemaan asiantuntijoiden kanssa mm. ammatinvalinnasta, koulutusneuvonnasta, yrittäjyydestä ja starttirahasta sekä maahanmuuttajien palveluista. Paikalla on myös CV-valokuvauspiste, josta saa valokuvan ansioluetteloonsa maksutta.

MegaMatchmakingin järjestävät BusinessOulu ja Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto. Tapahtuma on kaikille maksuton. Lue lisää ja katso rekrytoivat yritykset osoitteesta megamatchmaking.fi.