Oletko uusi ylioppilas tai vastavalmistunut ilman työ- tai opiskelupaikkaa?
– Työnhaku on tärkeää laittaa voimaan viimeistään valmistumista seuraavana arkipäivänä, sillä etuuksia ei makseta takautuvasti. Ilmoittautumisen voi tehdä myös etukäteen, vinkkaa Anna Järvenpää, tiimiesihenkilö BusinessOulusta.
Ilmoittautumisen jälkeen nuori saa omavalmentajalta kutsun alkuhaastatteluun. Haastattelussa pohditaan yhdessä omavalmentajan kanssa, millaisia työpaikkoja nuori voisi hakea tai onko tarvetta hankkia lisää koulutusta.
– Omavalmentaja tekee nuoren kanssa myös työllistymissuunnitelman ja hänen kanssaan ollaan säännöllisesti yhteydessä työnhakukeskusteluissa. Keskustelujen välissä nuori hakee töitä itsenäisesti tai osallistuu työllistymistä edistäviin palveluihin työllistymissuunnitelman mukaisesti.
Työnhakijaksi ilmoittautumisen yhteydessä kysytään opintojen virallinen valmistumispäivä eli päivä, jolloin on saanut tutkintotodistuksen.
– Kaksoistutkintoa suorittavilla molempien tutkintojen tulee olla suoritettuna ja IB-ylioppilastutkinnon suorittajilla valmistumispäivä on myöhemmin kuin perinteisen ylioppilastutkinnon suorittaneilla.
Myös mahdollinen opintojen keskeyttäminen tai oppilaitoksesta eroaminen ilmoitetaan Asiointi-palvelussa.
Hae työttömyysturvaa Kelasta
Työttömyysetuutta voi hakea kahden viikon jälkeen siitä, kun on ilmoittautunut työnhakijaksi. Ensimmäistä työttömyysturvamaksua on varauduttava odottamaan.
– Kela asettaa odotusajan ensimmäistä kertaa työnhakijaksi ilmoittautuneille. Tältä ajalta työttömyysturvaa ei makseta. Alle 25-vuotiaalla ammattikouluttamattomalla voi kestää jopa viisi kuukautta, ennen kuin etuutta alkaa saada, selventää Järvenpää.
Jos työnhakija ei saa työttömyysetuutta, hän voi hakea toimeentulotukea.