Oulu pitää hallituksen rahoituspäätöstä Liminka-Oulu kaksoisraiteelle ja Haaparantaan kulkevalle henkilöjunaliikenteelle erittäin merkittävänä

21.11.2025

Hallitus on myöntänyt rahoituksen Liminka–Oulu-kaksoisraidehankkeen toteuttamiselle sekä henkilöjunaliikenteen aloittamiselle Suomesta Ruotsin puolelle Haaparantaan. Oulun kaupunki pitää päätöstä erittäin merkittävänä ei pelkästään Pohjois-Suomelle vaan koko maalle. Hankkeet tukevat erityisesti pohjoisen kasvua. Nämä investoinnit parantavat Oulun saavutettavuutta sekä etelästä että pohjoisesta.

Oulu on valtakunnallisesti merkittävä henkilö- ja tavaraliikenteen keskus. Liminka-Oulu kaksoisraide palvelee yli 1,5 miljoonaa matkustajaa ja matkustajamäärät ovat olleet myös kuluvana vuonna vahvassa kasvussa. Liminka-Oulu kaksoisraide on tärkein pohjoisen elinkeinoelämän kasvua tukeva hanke. Päivittäinen henkilöjunaliikenne Haaparannalle yhdistää Suomen aidosti länteen ja mahdollistaa myös junayhteyden Tukholmaan ja Eurooppaan. Henkilöjunaliikenteen käynnistys Haaparantaan tukee myös Oulun tulevaa Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta ja se parantaa työ- ja vapaa-ajan liikennettä Perämerenkaaren alueella.

”Rahoituspäätös vahvistaa Oulun ja pohjoisten alueitten merkitystä valtakunnallisesti niin elinkeinoelämän kuin yhteiskuntasuhteidenkin näkökulmasta. Tämä on hieno asia, ja kaupunki haluaa kiittää hallitusta ja kaikkia näihin päätöksiin vaikuttaneita”, toteaa kaupunginjohtaja Ari Alatossava.

Hallitus esittää Liminka–Oulu-kaksoisraidehankkeelle 199 miljoonan euron valtuutta ja 10 miljoonan euron määrärahaa vuodelle 2026. Hallitus esittää myös Haaparantaan kulkevan henkilöjunaliikenteen käynnistämiselle 1,9 miljoonan euron vuosittaista rahoitusta.