Oulu2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi alkoi loistavasti – myös lapset ja nuoret aktiivisesti mukana Avajaisfestareilla
Kaupungin kaikki toimialat kattava Oulu2026-yhteistyöryhmä kuuli tammikuun kokouksessaan yhteenvedot Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden 2026 aloittaneista Avajaisfestareista. Avajaisfestarit olivat menneet loistavasti ja niistä jäi hyvä tunnelma, jonka toivotaan kantavan koko vuoteen.
Kokouksessa todettiin, että Avajaisfestivaalin ohjelma kokosi yhteen laajan joukon oululaisia nuoria tekijöitä, osallistujia ja kokijoita – aina taidekoulun oppilaista lukioiden kulttuuripassin suorittajiin. Keskuskirjasto Saaressa ja lastenkulttuurikeskus Kotilossa kävi avajaisviikonlopun aikana 25 000 ihmistä.
Lastenkulttuuri näkyi erittäin hienosti avajaisviikonloppuna. Varhaiskasvatuksen yksiköt järjestivät mm. omia avajaistapahtumia alueilla. Taidekoulun ja konservatorion oppilaat sekä lukiolaiset keräsivät tapahtumista kulttuuripasseihin opintomerkintöjä. Lisäksi kouluista on järjestetty lukuisia vierailuja näyttelyihin.
Yritykset raportoivat moninkertaistuneista myynneistä
Avajaisfestivaali toi positiivisen piristysruiskeen myös Oulun yrityksille. Useat toimijat ovat raportoineet moninkertaistuneista myyntiluvuista ja poikkeuksellisesta vilkkaudesta. Lisäksi tapahtuma keräsi laajaa mediahuomiota, mikä vahvisti koko kaupunkiseudun näkyvyyttä.
Avajaisfestarit toimivat näin vahvana aloituksena kulttuuripääkaupunkivuodelle, ja vaikutusten odotetaan kantavan pitkälle myös tuleviin tapahtumiin.
Arkkitehtuuri näkyy kaupungissa tulevana vuonna
Kaupunkiympäristöpalvelut ovat nostaneet arkkitehtuuria vahvasti esiin Oulu2026-ohjelmassa. Esimerkiksi Alvar Aalto -viikko ja arkkitehtuuriviikko tuovat rakennettuun ympäristöön liittyviä teemoja näkyvästi esille.
Erityisen tärkeänä nähdään myös kansainvälisesti merkittävän Mies van der Rohe -palkinnon julkistus Oulussa – palkinto jaetaan nyt ensimmäistä kertaa Espanjan ulkopuolella, mikä tarjoaa harvinaisen mahdollisuuden nostaa oululaista arkkitehtuuriosaamista esiin niin mediassa kuin asiantuntijayleisön keskuudessa.
Tarkempia osallistujamääriä saadaan myöhemmin
Jokainen tapahtuman toteuttaja kerää tapahtumista osallistujamäärät erikseen. Elinkeinoelämän lukuja saadaan myöhemmin, mm. hotelliyöpymiset saadaan jälkikäteen kuukausittain. Tapahtumien yhteismääriä kerätään kulttuuripääkaupunkivuoden väliraportteihin. Lisäksi kulttuuripolitiikan tutkimuslaitos Cupore Oy tekee tarkempaa tutkimusta avajaisfestareista sekä koko kulttuuripääkaupunkivuodesta.
Kulttuuripääkaupunkivuoden nettisivut osoitteessa oulu2026.eu.