Oululaisia kutsutaan mukaan Terve Suomi -tutkimukseen

18.09.2023

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Oulun kaupunki toteuttavat tänä syksynä Terve Suomi -nimisen kyselyn. Tutkimukseen kutsutaan 2 800 satunnaisesti valittua yli 20-vuotiasta oululaista. Tutkimuksessa selvitetään muun muassa asukkaiden terveydentilaa, elämänlaatua, osallisuutta sekä kokemuksia sosiaali- ja terveyspalveluista.

Tutkimuksesta saatavien tietojen avulla voidaan seurata asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia ja kehittää kaupungin palveluja. Tietoja on mahdollista verrata muiden alueiden tietoihin sekä koko maan tilanteeseen.

Terve Suomi -tutkimuksesta tehdään joka toinen vuosi kansallinen kysely. Edellinen kysely toteutettiin syksyllä 2022. Kaupungit voivat myös tilata erilliskyselyn, jonka avulla seurataan tarkemmin oman alueen asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia.

Jokainen vastaus on tärkeä

Tutkimukseen kutsuttavat on valittu satunnaisesti Digi- ja väestötietoviraston tiedoista. Jokainen kutsun saanut edustaa alueensa samanikäisiä ja -sukupuolisia henkilöitä, eikä yksittäistä vastaajaa voi korvata toisella.

Kysely käynnistyy syyskuussa. Kyselyyn voi vastata verkossa tai paperilomakkeella suomeksi, ruotsiksi, englanniksi tai venäjäksi.

Terve Suomi -tutkimuksen kautta saadaan tietoa oululaisen aikuisväestön elinoloista ja elämänlaadusta, osallisuudesta ja toimintakyvystä, terveydestä sekä elintavoista. 

”Jotta voimme suunnata hyvinvointityötämme kuntalaisten tarpeiden pohjalta, on tärkeää, että jokainen kutsun saanut vastaisi tähän ainutlaatuiseen kyselyyn", hyvinvoinnin edistämisen johtaja Pirjo Nikula Oulun kaupungilta kannustaa.

Tuloksia julkaistaan keväällä 2024

Tuloksia raportoidaan keväällä 2024 THL:n verkkosivuilla. Kaupungit saavat tulokset käyttöönsä hyödynnettäväksi päätöksenteossa. Yksittäistä vastaajaa ei voi tunnistaa vastauksista.

Voit lukea lisää Terve Suomi -tutkimuksen kyselystä THL:n sivuilta.

Lisätiedot:
suunnittelija Virpi Knuutinen, virpi.knuutinen@ouka.fi