Oulun Kasvuyritysryhmä luovutti aloitteensa ja toimenpide-ehdotuksensa Oulun kaupungille
Kasvuyritysryhmä on toimialoista riippumaton yritysten muodostama kaupunkikehitysryhmä. Ryhmän toimeksiantona oli tehdä yrityslähtöisiä aloitteita, joilla Oulusta saadaan Suomen yritysmyönteisin kansainvälinen kasvukeskus. Ryhmä on kutsunut toimintaansa mukaan Oulun kaupunginjohtaja Ari Alatossavan, Oulun yliopiston rehtorin Arto Maanisen ja Business Oulu liikelaitoksen johtajan Juha Ala-Mursulan.
Kasvuyritysryhmä luovutti aloitteensa Oulun kaupungille 19.8.2025 kaupungintalolla järjestetyssä tilaisuudessa.
Ryhmä toivoo, että raportin mukaiset aloitteet saisivat positiivisen vastaanoton ja johtavat käytännön toimenpiteisiin. Oulun Kasvuyritysryhmä tarjoutuu nimeämään ryhmästä edustajan kullekin toimenpiteelle, jolla varmistetaan toiminnan organisoituminen ja toimenpiteiden käynnistyminen.
Kasvuyritysryhmä koostuu kansainvälisesti menestyneistä yrittäjistä, johtajista ja asiantuntijoista. Ryhmä on valmistellut ehdotukset konkreettisista toimenpiteistä kuulemalla useiden yritysten asiantuntijoita sekä tutkimus- ja koulutuslaitoksia.
***
Kasvuyritysryhmän työpajoissa syntyi laaja keskustelu Oulun tulevaisuuden kehitystarpeista ja yritysten kasvua tukevista hankkeista. Työpajojen tuloksena syntyi viisi konkreettista toimenpide-ehdotus-kokonaisuutta.
- Tekoäly nousi kaikissa työpajoissa keskeiseksi kehityksen välineeksi sillä tekoäly vaikuttaa kaikkeen toimintaan tulevina vuosina läpi yhteiskunnan.
- Kehittämishankkeiden toteutus tapahtuu tällä hetkellä julkisvetoisesti. Niiden rinnalle tarvitaan yritysvetoisten hankkeiden non-profit toimintaa ja organisointia.
- Kasvuyritysten toiminnan tueksi kehitetään uudistetut yritysvetoiset kasvurahoitukset, joilla mahdollistetaan alueen kasvuhaluisten yritysten mahdollisimman nopea kasvu.
- Osaamisessa keskeisiksi aihealueiksi nousivat yrittäjyys, johtaminen ja kansainvälinen liiketoiminta.
- Tavoitteena on luoda kaikkia toimenpiteitä sekä teknologia- ja kasvuliiketoimintaa edistävä yhteinen kansallinen ja kansainvälinen viesti.
Kasvuyritysryhmän jäsenet
Yritysjäsenet
- Ville Heikkinen, pääomasijoittaja ja kasvuyritysten kehittäjä. Teknologia- ja kasvuyhtiöiden yritys- ja rahoitusjärjestelyitä, teknologian kaupallistamista sekä liiketoiminnan kehittämistä Euroopassa sekä Yhdysvalloissa 25 vuoden ajan.
- Ville Hulkko, yrittäjä ja syväteknologian (deep tech) kaupallistamisen asiantuntija. Perustajatiimin jäsenenä ja neuvonantajana tekoäly-yhtiöissä sekä rakennusmateriaali- ja rakennusalan digitalisaatioon ja tekoälyratkaisuihin erikoistuneissa yhtiöissä.
- Pertti Huuskonen, yrittäjä ja hallitusammattilainen. Toimitusjohtajana 45 vuotta kasvuyrityksissä ja public-private -toiminnassa. Hallituskokemusta yrityksien kasvusta, listautumisista, pörssiyrityksien toiminnasta Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa.
- Jussi Karjula, Lapti Group Oy:n toimitusjohtaja. Toimii useiden kasvuyritysten osakkaana ja hallitustehtävissä. Toimitusjohtajakokemusta eri toimialoilta yli 20 vuoden ajalta.
- Dr. Martti Launonen, yrittäjä. Yritysvetoisten ekosysteemien ja yritysten kasvuohjelmien kehittäjä ja toteuttaja yli 30 maassa yli 300 hankkeessa Amerikassa, Euroopassa, Aasiassa, Lähi-idässä ja kehittyvillä markkinoilla.
- Jari Lotvonen, Proventia Group Oyj:n toimitusjohtaja. 35 vuoden kokemus kansainvälisten teknologiayhtiöiden operatiivisesta johtamisesta sekä hallitustyöstä. Osaaminen teknologiainnovaatioiden kehittämisestä ja kaupallistamisesta uudeksi kasvavaksi liiketoiminnaksi kansainvälisille markkinoille.
- Ville Salmi, maa- ja tuotekehitysjohtaja Mediatek, yrittäjä. Kolmella vuosikymmenellä mukana langattoman viestinnän ydinteknologian kehittämisessä ja kaupallistamisessa.
- Juha Sipilä, yrittäjä. Toiminut noin 30 vuotta yrittäjänä ja 12 vuotta kansanedustajana, Suomen pääministeri 2015-2019.
- Ahti Väisänen, teknologiajohtaja, yrittäjä, Pitkä kokemus kansainvälisestä kasvuvaiheen teknologiajohtamisesta Euroopassa, Amerikassa ja Aasiassa. Viime vuosina pienten ja keskisuurien yritysten sparraajana startup vaiheesta listautumiseen.
- Minna Åman-Toivio, yli 20 vuotta kokemusta hallitustyöskentelystä, kasvuyrittäjyydestä ja kunnallisesta päätöksenteosta
Kaupunki ja yliopisto
- Ari Alatossava, Oulun kaupunginjohtaja
- Arto Maaninen, rehtori, Oulun yliopisto
- Juha Ala-Mursula, johtaja, Business Oulu
Työryhmän puheenjohtajana toimi Ville Heikkinen ja sihteerinä Martti Launonen