Kuvituskuva, Oulun kaupungintalo

Oulun kaupunginhallituksen päätöksiä: kunta- ja aluevaalien äänestyspaikat lyötiin lukkoon

20.01.2025

Oulun kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 20.1. yleisistä kunta- ja aluevaalien ennakkoäänestyspaikoista ja vaalipäivän äänestyspaikoista. 

Oulun kaupungin internet-sivuille tehdään sivusto, jossa äänestyspaikat ja -ajat on nähtävillä. Sivusto avautuu viikolla 5.

 

Pyrintö hakee Kalevan kisoja Ouluun vuodelle 2028 – kaupunki takaajaksi hakuvaiheessa

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto myöntää 120 000 euron omavelkaisen takauksen Oulun Pyrintö ry:lle Suomen Urheiluliiton järjestämisoikeudesta maksettavan korvauksen suorittamisesta, jos Kalevan kisat 2028 myönnetään Oulun Pyrintö ry:n järjestettäväksi.

Oulun Pyrintö ry. hakee Suomen Urheiluliitolta (SUL) Kalevan kisojen järjestämisoikeutta Ouluun kesälle 2028. Suomen Urheiluliiton edellyttämä korvaus kisojen järjestämisoikeudesta on 120 000 euroa. SUL edellyttää kuitenkin takauspäätöstä tai muuta järjestäjien tai ulkopuolisen tahon antamaa taloudellista takuuta järjestämisoikeuden summasta jo kisahakemuksen yhteydessä. 

 

Sami Pikkuahon viimeinen kokous

Sami Pikkuaho (Kok.) on pyytänyt eroa luottamustoimista ja tämä oli hänen viimeinen kaupunginhallituksen kokouksensa. Kaupunginvaltuusto valitsee hänen tilalleen uudet henkilöt luottamustoimiin.

 

 

 

---

 

Oulun kaupunginhallitus 20.1.2025, ennakkotiedote päätöksistä

 

Tässä ennakkotiedote Oulun kaupunginhallituksen päätöksistä 20.1.2025. Varsinainen pöytäkirja julkaistaan myöhemmin.

Suora linkki esityslistaan: Haetut kokoukset (ouka.fi)

Katso kaupungin esityslistat ja pöytäkirjat osoitteessa Kaupunki ja hallinto | Oulun kaupunki (ouka.fi)

 

1. Kunta- ja aluevaalit 2025, yleiset ennakkoäänestyspaikat. Päätösesitys hyväksyttiin.

2. Kunta- ja aluevaalit 2025, vaalipäivän äänestyspaikat. Päätösesitys hyväksyttiin.

3. Hallintosäännön muuttaminen 1.2.2025. Päätösesitys hyväksyttiin, edelleen kaupunginvaltuustolle.

4. Takauksen antaminen Kalevan kisojen järjestämiseksi Oulussa vuonna 2028, Oulun Pyrintö ry. Päätösesitys hyväksyttiin, edelleen kaupunginvaltuustolle.

5. Työllisyyttä edistävien projektien kuntarahoituksen myöntämisperusteet vuodelle 2025. Päätösesitys hyväksyttiin.

6. Oulun kaupungin rasisminvastainen toimenpideohjelma vuosille 2025-2027. Asia jätettiin pöydälle.

7. Valtuustoaloitteiden yhteenveto ajalta 1.9. - 31.12.2024 sekä aikaisemmat käsittelemättömät valtuustoaloitteet. Päätösesitys hyväksyttiin, edelleen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

8. Kuntalaisaloitteiden yhteenveto ajalta 1.7. - 31.12.2024 sekä aikaisemmat käsittelemättömät kuntalaisaloitteet. Päätösesitys hyväksyttiin, edelleen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

9. Valtuustoaloite, Oulun kaupunki mukaan Mielenturvaa-verkostoon. Päätösesitys hyväksyttiin.

10. Valtuustoaloite, kuntalaisten osallistaminen kaupunkisuunnitteluun MATO:n valmistelun yhteydessä. Päätösesitys hyväksyttiin.

11. Ero luottamustoimista, Pikkuaho Sami (Kok.). Päätösesitys hyväksyttiin, edelleen kaupunginvaltuustolle.

12. Uuden jäsenen valinta rakennuslautakuntaan. Päätösesitys hyväksyttiin, edelleen kaupunginvaltuustolle.

13. Uuden varajäsenen valinta tarkastuslautakuntaan. Päätösesitys hyväksyttiin, edelleen kaupunginvaltuustolle.

14. Uuden varajäsenen valinta keskusvaalilautakuntaan. Päätösesitys hyväksyttiin, edelleen kaupunginvaltuustolle.

15. Uuden jäsenen valinta Business Oulu -liikelaitoksen johtokuntaan ja varajäsenen valinta työllisyysjaostoon. Päätösesitys hyväksyttiin, valittiin Business Oulu -liikelaitoksen johtokunnan jäseneksi Sirkka-Liisa Mikkonen ja työllisyysjaoston varajäseneksi Sirkka-Liisa Mikkonen.

16. Työpaja alle seudullisen kokoluokan tuulivoimasta 6.2.2025. Päätösesitys hyväksyttiin.

17. Lauta-, johto- ja toimikuntien sekä viranhaltijoiden päätökset. Ei otettu.

 

Lisälista

 

18. Ero luottamustoimista, Mauno Murtoniemi (Vas.). Päätösesitys hyväksyttiin, edelleen kaupunginvaltuustolle. Valittiin Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitoksen johtokuntaan uudeksi jäseneksi Ville Luotola, nimettiin johtokuntaan uudeksi puheenjohtajaksi Ville Luotola.