Kuvituskuva, TA-julkistus

Oulun kaupunginjohtaja julkisti esityksensä talousarvioksi 2025 – Oulu investoi tulevaisuuteen

25.09.2024

Oulun kaupunginjohtaja Ari Alatossava on julkistanut esityksensä Oulun kaupungin talousarvioksi 2025 ja toimintasuunnitelmaksi 2026-2027. 

Talousarvioesitys vuodelle 2025 on alijäämäinen, mutta suunnittelukaudella vuonna 2027 tilikauden tulos palautuu ylijäämäiseksi, mikäli kaupungin verotulot kehittyvät edelleen positiivisesti ja kaupungin menokehitys toteutuu suunnitellusti. Talousarvioesitykseen sisältyy sopeutustoimia 40 milj. euroa vuosille 2025-2027.

Lakisääteiset työllisyyspalvelut siirtyvät 1.1.2025 alkaen valtiolta kunnille. Uudistus on mittaluokaltaan pienempi kuin sote-uudistus, mutta sen merkitys on suuri. Työllisyyden hoito ja entistä suurempi osa työttömyyden kustannuksista on jatkossa kuntien vastuulla. Oulun kaupunki toimii vastuukuntana 11 kunnan muodostamalla Oulun seudun työllisyysalueella.

Investointien rahoittamiseksi otetaan lainaa – kiinteistöveroprosentteihin korotuksia 

Oulun kaupungin talousarvio vuonna 2025 on alijäämäinen 41 milj. euroa. Hyvinvointialueuudistuksen talousvaikutukset vaikuttavat vielä seuraavien vuosien ajan kuntien verorahoituksessa. Verotulojen arvioidaan kääntyvän kuitenkin nousuun vuodesta 2025 lähtien ja kääntävän kaupungin tuloksen positiiviseksi vuonna 2027.

Oulun kaupungin investointimenot ovat merkittävät seuraavien kolmen vuoden aikana, yhteensä noin 600 milj. euroa ja kaupunki joutuu ottamaan lainaa investointeihin. Nettolainanotto vuodelle 2025 on 185 milj. euroa ja lainamäärä vuoden 2025 lopussa on 4 071 euroa/asukas. Kaupungin omaisuutta tarkastellaan kuitenkin samanaikaisesti ja mahdollisilla myyntituloilla voidaan vähentää kaupungin lainanoton määrä talousarviokaudella.

Kaupunginjohtajan talousarvioesitykseen sisältyy kiinteistöveroihin korotuksia. Ehdotetut kiinteistöveroprosenttien korotukset kasvattaisivat Oulun kaupungin kiinteistöverotuloja TA-vuosilla 2025-2027 yhteensä noin 21 M€. Kunnallisveroprosenttiin 7,90 ei esitetä muutosta.

Kaupunki investoi erityisesti lapsiin ja nuoriin. Varhaiskasvatukseen, perusopetukseen ja nuorisotoimeen panostetaan yli puoli miljardia euroa vuodessa ja suurin osa kiinteistöinvestoinneista on päiväkoti- ja kouluinvestointeja. Kaupunki investoi seuraavien vuosien aikana satoja miljoonia euroja kaikkien kuntalaisten palveluihin. Vuoden 2025 aikana valmistuvat suurimmat investoinnit ovat Linnanmaan uimahalli, kaupunginkirjaston peruskorjaus ja Tuiran monitoimitalo. Katuja, puistoja ja infrastruktuuria parannetaan ja uutta rakennetaan lähes sadalla miljoonalla eurolla vuosittain.

Tulevat vuodet ovat tapahtumien ilotulitusta. Vuonna 2025 Oulussa järjestettävät asuntomessut ja kuninkuusravit tuovat meille kymmeniä tuhansia vierailijoita. Isojen tapahtumien aikaan kaupungissa tulee olemaan vilskettä ja vipinää.

Vuosi 2026 on erityinen, sillä silloin Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki.

Kaupunginjohtajan esitys etenee kaupunginhallituksen käsittelyyn ja valtuuston päätettäväksi

Kaupunginjohtajan esitys etenee siten, että seuraavaksi talousarvioesitystä käsitellään kaupunginhallituksen budjettiriihessä 17.10. - 18.10., kaupunginhallituksen talousarviokäsittelypäivät ovat 5.11. ja 12.11., kaupunginvaltuuston talousarviokäsittely alkaa 25.11. ja kaupunginvaltuusto päättää talousarviosta 9.12.2024 kokouksessaan.

 

Tutustu talousarvioesitykseen ja siihen liittyvään materiaaliin osoitteessa ouka.fi/talous

Katso videotallenne talousarvion esittelytilaisuudesta (YouTube)