Oulun kaupunki ehdolla Vuoden selväsanaiseksi
Oulun kaupunki on valittu Vuoden selväsanainen -kilpailun kärkikolmikkoon. Ehdokkuuden kaupunki on saanut päätöstekstejä parantavasta uudesta koulutuspolusta.
Kaksi muuta finalistia ovat Maanmittauslaitoksen selkeän ja asiakaslähtöisen kielen kehittämistyö sekä vertaistukea tarjoava virkakieliverkosto. Finalistit valitsi esiraati, jonka jäsenet edustivat Kuntaliittoa, Selkokeskusta, valtiovarainministeriön Avoin hallinto -hanketta ja Kotimaisten kielten keskusta.
Oulun kaupunki parantaa päätöstekstien selkeyttä
Oulun kaupunki on kehittänyt päätöstekstien parantamiseen koulutuspolun, joka on tarkoitettu kaikille päätöstekstejä kirjoittaville kaupungin asiantuntijoille. Koulutuskokonaisuus koostuu neljästä osiosta, joista jokaisella on oma teemansa.
Kukin osio sisältää yhteisen tilaisuuden, itsenäistä opiskelua ja testin. Tilaisuuksissa on mukana ulkopuolinen kieliasiantuntija, esimerkiksi kielenhuoltaja jostain julkishallinnon organisaatiosta. Kurssilaiset saavat myös opastusta tekoälyn hyödyntämiseen kirjoitustyössä. Koulutuksen esimerkit ovat Oulun kaupungin päätösteksteistä.
Osaamisen kehittämiseen on yhdistetty myös kepeyttä ja huumoria. Koulutuspolku on nimetty vuorenvalloitusmatkaksi, ja jokaiselle osiolle on nimetty oma eläinsuojelijansa. Palkinnoksi osion suorittamisesta saa eläintarran.
Koulutukset ovat kasvattaneet Oulun kaupungin työntekijöiden kiinnostusta selkeään kieleen, ja kielen selkeyden näkökulma huomioidaan myös kaupungin perehdytysmateriaaleissa. Keskeisessä roolissa kehittämistyössä on ollut Oulun kaupungin viestinnän asiantuntija, kielenhuoltaja Lea Ansamaa. Koulutuspolun kehittämiselle on alusta saakka ollut kaupungin johdon tuki, ja myös henkilöstö on ottanut sen hyvin vastaan.
Vuoden selväsanainen -kilpailun voitto ratkeaa Selkeän kielen päivän tilaisuudessa 6. lokakuuta 2026. Tuolloin suomen kielen emeritaprofessori Tiina Onikki-Rantajääskö julkistaa kärkiehdokkaiden joukosta valitsemansa voittajan.